Tämä pelottaa miehiä naisissa eniten – tieteenkin mukaan
Tiede on nyt vihdoin paljastanut sen mikä naisissa pelottaa miehiä eniten.
Moni on ehkä jo arvellut, että se voisi olla juuri tämä sama tutkimuksessa selvinnyt asia, joka miehiä pelottaa naisissa eniten. Se mikä pelottaa miehiä naisissa eniten, ei kuitenkaan estä miehiä tapailemasta sellaista naista, ainakaan teoriassa.
Kun mies on naisen kanssa kasvokkain, voi tilanne muuttua
Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä oli mukana 105 miestä, joista jokainen oli perustutkinnon suorittaneita. Koulutuksella oli tässä tutkimuksessa väliä, koska kyse oli älykkäistä naisista. Sellaisia naisia nimittäin monet miehet pelkäävät ja se todistettiin myös tässä tutkimuksessa.
Toisessa tutkimuksessa oli 151 miestä, jotka tekivät älykkyystestin. Sen jälkeen heiltä kysyttiin, että olisivatko he valmiita tapailemaan naista, joka näytettiin heille. Samalla kerrottiin, että millaisen tuloksen kyseinen nainen oli testistä saanut eli joko heitä huonomman tai paremman.
Alustavassa kyselyssä oli jo todettu, että 86 prosenttia miehistä voisi seurustella itseään älykkäämmän kanssa. Ainakin he sanoivat niin, mutta tätä piti vielä testata oikeasti. Miehet olivat kyllä valmiita tapailemaan naista teoriassa, mutta se piti selvittää, että toteuttaisivatko he sitä käytännössä.
Tutkimuksessa testattiin käytännössä sitä, että kuinka kiinnostuneita miehet olivat tutustumaan naiseen, joka oli heitä älykkäämpi tai ei ollut. Kun naisen kanssa oltiin kasvokkain, huomattiin, että älykkään naisen kanssa ei haluttukaan aloittaa seurustelua, vaikka pelkän kyselyn mukaan näin ei pitänyt tapahtua. Sellaisen naisen lähelle eivät miehet uskaltaneetkaan mennä.
Pitävätkö miehet siis älykkäistä naisista? Tieteellisesti katsottuna eivät pidä, ja se on aika surullista.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani