Tämä on maailman terveellisin pikaruoka – tätä ei tarvitse sinunkaan vältellä!
Kaikki pikaruuaksi laskettava ei ole epäterveellistä; tästä siitä hyvä esimerkki!
Pikaruoka ei yleensä tee hyvää terveydellesi eikä muodoillesi. Vaikka burgerit, pizza, kebab, ranskalaiset ja muut pikaruuat ovatkin herkullisia, kaikki ovat tietoisia siitä, että niillä on herkullisuutensa ohella myös paljon negatiivisia vaikutuksia meihin.
Pikaruoka on yleensä pumpattu täyteen rasvaa ja suolaa, eikä siinä ole juurikaan hyödyllisiä ravinto- tai hivenaineita. Jos huomaat hakeutuvasi säännöllisesti pikaruuan ääreen, huomaatkin hetken kuluttua luultavasti, että farkkusi kiristävät, verenpaine on koholla ja keho tuntuu raskaammalta. Mahdollisesti huomaat jopa masennusoireita, sillä prosessoidun ja uppopaistetun ruoan on todettu myös aiheuttavan masennusta.
On kuitenkin olemassa eräs ruoka, joka voidaan laskea pikaruoaksi, mutta jota voit silti syödä hyvällä omallatunnolla. Tämä ruoka on falafelit.
Nämä Lähi-Idästä tulevat herkulliset pallurat on valmistettu pääosin kikherneistä, jotka sisältävät muun muassa runsaasti proteiinia, foolihappoja, rautaa ja sinkkiä. Tämä ruoka soveltuu loistavasti muun muassa diabeetikoille, ja sen on todettu tekevän hyvää myös sydämen ja verisuonien terveydelle.
Ainoa negatiivinen asia falafeleissa on se, että ne usein uppopaistetaan. Jos kuitenkin teet falafeleja itse kotona, voit uppopaistamisen sijaan myös paistaa ne pannulla tai uunissa, mikä tekee tästä herkusta vieläkin terveellisemmän!
Kun seuraavan kerran haluat herkutella, valitse falafelit!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Cosmopolitan / Kuva: Pablo Merchán Montes, Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani