Tämä on ikä, jolloin monien mielestä alkaa vanhuus
Jokainen on niin vanha kuin miltä itsestä tuntuu. Se ei ole ehkä ihan täysin totta.
Tutkimuksen mukaan se on kuitenkin totta, että ennen vanhuus alkoi paljon aikaisemmin kuin nyt. Tämän hetken isovanhemmat tuntevat olonsa 12 vuotta nuoremmaksi kuin ennen tunnettiin samassa iässä. Mutta mikä onkaan tällä hetkellä sellainen ikä, jota pidetään vanhana. Vanhuuden rajaa tutkittiin kyselyn avulla.
Tästä syystä 60 voisi olla uusi 40
Kyselyllä siitä, että missä iässä alkaa olemaan vanha, saatiin selville tarkka ikä. Sen mukaan tällä hetkellä eläkeiässä olevat uskovat olevansa todella vanhoja vasta pitkälle yli 70-vuotiaina. Yli kolmannes (38 %) kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että vanhuus alkaa vasta yli 80-vuotiaana. Heistä 46 % oli sitä mieltä, että he ovat paremmassa kunnossa kuin heidän omat vanhempansa samassa iässä.
Jopa 40 % vastanneista kertoi hauskasti, että heidän mielestään 60 on uusi 40. Monien mielestä salaisuus on siinä, että he viettävät paljon aikaa lastenlastensa kanssa. Heidän mielestään myös se pitää virkeänä, kun ratkaisee erilaisia pulmia.
Se ikä, joka tutkimuksen mukaan oli tarkka ikä vanhuuden alkamiselle, oli 76-vuoden ikä.
Myös hyvä fyysinen kunto pitää nuorekkaana. Jopa 28 % kyselyyn vastanneista 60-vuotiaista harjoittelee vähintään kolme kertaa viikossa.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Riitelettekö näin? Nämä 5 merkkiä paljastavat toksisen parisuhteen
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa