Tämä on ärsyttävin piirteesi, jos perusteena on syntymäjärjestys
Itseään voi analysoida monella tavalla ja tehdä sitä jatkuvalla syötöllä.
On kuitenkin eräs todella helppo ja nopea tapa saada selville esimerkiksi omat huonoimmat ominaisuudet. Se keino liittyy syntymäjärjestykseen. Jos sinulla on sisaruksia, tässä alla kerrotaan mikä on ärsyttävin piirteesi. Alimpana kerrotaan vielä, millaisia ärsyttäviä ominaisuuksia on ainoilla lapsilla.
Nämä ovat syntymäjärjestyksen perusteella ärsyttävimmät persoonallisuuspiirteet:
Esikoinen
Esikoiset ovat usein älykkäämpiä kuin heidän nuoremmat sisarensa ja heistä voi tuntua, että heidän pitää hallita kaikkea ja olla kaikessa parempia kuin muut. He haluavat ottaa vastuuta. Kaikella tällä on kuitenkin hintansa, joten heistä voi tulla ahdistuneita, pakko-oireisia ja heidän on vaikea tulla muiden kanssa toimeen.
Keskimmäinen lapsi
Keskimmäisiä lapsia pidetään sympaattisina, joten on vaikea selvittää, mitkä ovat heidän ärsyttävimpiä piirteitään. Mutta sekin on saatu selville. Koska he pyrkivät miellyttämään muita ihmisiä, on vaikea selvittää, mitä he itse oikeasti haluavat. He ovat myös huonoja riitelemään. Riidat kuuluvat suhteisiin, joten se voi ärsyttää, jos toinen ei osaa riidellä oikein.
Kuopus
Kuopus voi käyttäytyä aikuisenakin kuin pikku lapsi. He ovat tottuneet siihen, että saavat helposti periksi ja muut tekevät asioita heidän puolestaan. Heistä voi tulla ärsyttävän manipuloivia ja laiskoja.
Ainut lapsi
Jos on ainut lapsi, voi hänessä olla sekä esikoisten että kuopusten ärsyttäviä puolia.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa