Tämä kuva hämmentää nyt somessa – kiiltävät jalat vai sittenkin jotain muuta?
Kuva jaloista on saanut ihmiset hämilleen.
Sosiaalisessa mediassa leviää kuva jaloista, joka on saanut ihmiset hämilleen. Kuva on aiheuttanut samanlaista hämmennystä kuin aiemmin mekko, jonka väri sai ihmiset kinastelemaan siitä, minkä värinen se todella on – voit lukea aiheesta lisää täällä. BuzzFeedin mukaan hämmentävä jalka-kuva lähti leviämään Instagramista, kun leonardhoespams jakoi sen sivullaan, mutta hän on myöhemmin poistanut kuvan ja hänen Instagraminsa on muutettu yksityiseksi. Kuva ehti kuitenkin olla julkisena riittävän kauan, että se löysi tiensä Twitteriin. Kuva on aiheuttanut hämmennystä ja monet ovat ihmetelleet, miksi jalat ovat niin kiiltävät. Todellisuudessa kuvan jalat eivät kuitenkaan kiillä. Esimerkiksi yllä oleva twiitti on auttanut ihmisiä hoksaamaan, mitä kuvassa todella on. Ja kun hoksaat kuvan ”illuusion”, et näe kuvaa enää samalla tavalla, kuten alla olevan twiitin julkaisseelle kävi: Niin, jaloissa onkin vain valkoista maalia, ja osa kuvan nähneistä on hoksannut heti, mitä kuvassa pitäisi nähdä, kun taas toiset ovat kummissaan, miten jaloissa voisi muka nähdä maalia. Voit lukea ihmisten kommentteja esimerkiksi täältä. BuzzFeed tavoitti kuvan alkuperäisen julkaisijan, joka kertoi mitä kuvaa ottaessa todella tapahtui. ”Lopettelin kuvataiteen läksyjäni ja minulla oli hieman valkoista maalia jäljellä pensselissä, joten päätin vain piirtää muutamia viivoja. Minulla ei ollut tarkoitusta saada jalkojani näyttämään kiiltävältä”, kuvan ottaja paljasti.Hoksasitko sinä heti, mitä kuvassa näkyy vai näitkö ne ensin kiiltävänä? Vai erotatko kenties maalia ollenkaan? Kommentoi alla!
Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen