Tältä näyttävät nykyajan kaupunkilaiset naiset

Näin pukeutuvat tyylitietoiset naiset isoissa kaupungeissa.
Länsimaalaisten naisten vaatetuksessa ja habituksessa näkyy ajankuva, joka on henkii tällä hetkellä vahvasti teknologiaa, mutta myös muun muassa terveyttä ja hyvinvointia. Nainen.com listasi nykyaikaisten kaupunkilaisnaisten tyylejä. Tunnistatko sinä nämä katukuvassa näkyvät tyylit?
1. Huulipunat
Punatut huulet ovat pop. Räikeät pinkit ja sensuellit punaisen sävyt loistavat nyt huulilla.
2. Nilkat
Nilkat saavat vilkkua paljaina ja housun lahkeet saavat loppua ennen aikojaan. Housun lahjetta voi myös rullata tarkoituksellisesti ylöspäin nilkat paljastaakseen.
3. Kännykkä
Todellinen city-nainen kantaa kännykkää kädessään, vaikkei siihen puhuisikaan. Kännykkä on jatkuvasti läsnä; se on paitsi tarpeellinen yhteydenpitoväline myös asuste ja statussymboli.
4. Lenkkitossut
Naiset sonnustautuvat lenkkareihin, vaikka eivät olisi menossa urheilemaan. Jalkineet saavat olla mukavat.
5. Juurikasvu
Juurikasvu saa näkyä hiuksissa, ja se voidaan myös värjätä tukkaan tarkoituksellisesti.
6. Kuulokkeet
Muotitietoiset kuuntelevat musiikkinsa isoista, massiivisista kuulokkeista – jopa lenkkeillessä.
7. T-paidat
Printtikuvioiset, pyöreän pääntien t-paidat ovat tehneet paluunsa. Musta-valkoisuus jyllää yhä vahvana.
8. Myssyt
Miesten lisäksi myös naisilta löytyy päästä löysiä ja rentoja pipoja. Tämä on oiva tapa pelastaa ’bad hair day’.
9. Korut
Hopean ohella nähdään nyt myös kultaa ja ruusukultaa. Erityisesti rannekellot ovat isoja ja näyttäviä.
10. Silmälasit
Silmälaseissa muoti suosii vahvasankaisia laseja. Silmälasit saavat rajata ja ryhdittää kasvoja selkeästi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 7 salaisuutta, joiden avulla elät onnellista elämää
- 6 yleistä asiaa, joista miehet valehtelevat naisille, koska haluavat tehdä meihin vaikutuksen
- Nämä 10 taitoa jokaisen nelikymppisen miehen pitäisi osata
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi — näin jalkasi kiittävät seuraavana aamuna
- Tässä on pieniä, keskisuuria ja suuria kaluja – pidä huoli, ettet katso näitä työpaikalla
- 5 parasta pukeutumisvinkkiä yli 60-vuotiaalle naiselle
- Vältä syömästä näitä päivänä, jolloin haluat vatsasi pysyvän litteänä
- Tässä on 15 merkkiä siitä, että miehet pitävät sinua täysin kahjona
- Älä koskaan juo vettä heti herätessäsi – tämä on lääkärin antama varoitus
- 10 asiaa, joihin kannattaa käyttää rahaa, kun olet eläkkeellä
- Haluatko seuraa lakanoiden väliin? Kokeile näitä himokkaita iskureploja
- Näin saat miehen pitämään sinusta – jätät vain tekemättä nämä 21 asiaa
- Sänkykemiat huipussaan! Nämä 4 horoskooppimerkkiä ovat sinun merkillesi sopivimmat seksikumppanit
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että nainen ei ole tyytyväinen sängyssä
- 38 mielenkiintoista kysymystä ystävälle – tulet yllättymään vastauksista
- Jos teet tätä asiaa öisin, voi se pilata parisuhteesi
- Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
- Ruusujen väreillä ja lukumäärällä on omat merkityksensä – lue, millaisia viestejä lähetät valinnoillasi
- Nämä horoskooppimerkkit eivät sovi yhteen – astrologi selittää, miksi niiden rakkaustarinoita ei ole kirjoitettu tähtiin
- Nämä 8 vaatetta jokainen yli 60-vuotias nainen tarvitsee vaatekaappiinsa