Tällaiset treffit vahvistavat parisuhdetta
Kuva: Fotolia
Tutkimusten mukaan tietynlaiset treffit voivat sytyttää pariskunnan välisen intohimon.
Austinissa, Teksasissa esitellyn tutkimuksen mukaan tuplatreffeillä käyvät pariskunnat ovat tyytyväisempiä suhteisiinsa ja tuntevat olevansa läheisempiä kumppaninsa kanssa. Kaksiosaiseen tutkimukseen osallistui 150 pariskuntaa, joiden avulla seurattiin, kuinka kanssakäymiset muiden pariskuntien kanssa vaikuttivat osallistujien suhteisiin. Kun pariskunnat keskustelivat yksityiselämästään toisen parin kanssa, he olivat onnellisempia suhteistaan. Onnelliset tuntemukset kasvoivat enemmän, kun toinen pariskunta vastasi positiivisesti parin kertomuksiin, kuten olemalla sympaattisia tai ymmärtäväisiä. Kyseinen tutkimus ei testannut on esimerkiksi ystäville tai vanhemmille avautumisella samanlainen vaikutus. Tutkimuksen pääkirjoittaja Keith Welkerin mukaan kannustavan palautteen saaminen muilta voi validoida parisuhdetta. Jos haluat siis parantaa sidettäsi kumppaniisi tuplatreffein, Welker ehdottaa kutsumaan toisen parin syömään, sillä koti-illalliset tarjoavat paremman mahdollisuuden henkilökohtaisille keskusteluille kuin meluisat ravintolat. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen