Söpöysvaroitus! Orpoa saukonpoikasta hoidetaan pelastuskeskuksessa – katso hellyttävät videot
Merinisäkkäiden pelastuskeskus on julkaissut useamman videon suloisesta poikasesta.
Kanadalaisessa Marine Mammal Rescue Centre -pelastuskeskuksessa on hoidettavana erittäin suloinen, pieni potilas: orvoksi jäänyt merisaukon poikanen nimeltä Joey. Pelastuskeskuksen mukaan Joey pelastettiin heinäkuun 3. päivä arviolta kymmenen päivän ikäisenä ja sen emon uskotaan kuolleen – lähistöltä löytyi kuollut aikuinen merisaukko.
Joey oli pelastamisensa aikaan hyvin pieni, hypoterminen ja todella ruoan tarpeessa. Pelastuskeskuksessa Joey sai alkuun ympäri vuorokauden hoitoa, mikä sai poikasen painon nousemaan ja se alkoi voimistua sekä muuttua aktiivisemmaksi.
Heinä-elokuun vaihteeseen tultaessa Joey oli alkanut jo oppia pesemään itseään ja sen hampaat olivat alkaneet kasvaa nopeasti. Pelastuskeskuksen mukaan se myös oli tykästynyt jäähän, jota se mielellään halailee, imeskelee, rouskuttaa ja niin edelleen.
Pelastuskeskus on julkaissut hellyttäviä videoita Joeysta YouTube-kanavallaan. Heinäkuun puolivälissä julkaistulla videolla Joey vasta totuttelee veteen eikä se sen ääntelystä päätellen kauheasti pidä siitä.
Lisäksi videolla näytetään, miten Joeyta hoidetaan ja kuvataan sen leikkihetkiä lelujensa kanssa. Voit katsoa videon alta ja lisää videoita löydät sen alapuolelta.
Tämä alla oleva video on julkaistu kymmenen päivää myöhemmin kuin yläpuolella oleva, ja tälläkin videolla on sekä veteen totuttelua, leikkihetkiä että vain yleistä söpönä saukona olemista.
Tuoreemmalla videolla, joka on julkaistu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, Joey on jo suuremmassa vesialtaassa ja selvästi tykästynyt jo enemmän vedessä olemiseen. Sillä vaikuttaa olevan myös vahvat mielipiteet sen leluista ja siitä, mikä kelpaa ja mikä ei.
Löydät lisää suloisia videoita sekä livestreamin Joeyn hoitohuoneesta Marine Mammal Rescue Centren YouTube-kanavalta. Kanavalla julkaistaan videoita myös pelastuskeskuksen muista hurmaavista asukkaista, joille on omat sivut keskuksen kotisivuilla – Joeyn oman sivun löydät täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä