Moni avioliitto johtaa lopulta eroon. Osa liitoista ei kestä edes kahta vuotta.

Syitä eroamiseen on monia, joista yksi voi olla väärässä iässä solmittu liitto. Tätä on tutkittu ja saatu selville mikä on ideaalisin ikä mennä naimisiin, jotta ikä ei ainakaan olisi syynä eroon. Tulokset perustuvat siihen, kuinka ihminen saavuttaa tietyssä iässä sellaisen kypsyystason, jolloin hän on vasta valmis tekemään tärkeitä päätöksiä.

Odota ainakin avioliittoa siihen asti, kunnes aivosi lakkaavat kasvamasta

Tutkimuksen mukaan ihminen saavuttaa yleensä 25-vuoden iässä sellaisen kypsyystason, että hän on valmis tekemään päätöksen naimisiinmenosta sekä monista muista elämäänsä vaikuttavista tärkeistä asioista. Se johtuu siitä, että otsalohko, joka on aivojen viimeinen osa, kypsyy. Tämä kypsyys voi tapahtua 25 tai vasta 30 vuoden iässä. Siksi ennen 25 vuoden ikää tehdyt elämään liittyvät päätökset voivat olla ongelmallisia, koska ne tehdään ilman tarpeeksi kehittynyttä kykyä sovittaa yhteen moraalinen ja eettinen käyttäytyminen.

Tämän teorian mukaan, jos menee naimisiin 25-vuotiaana, on yli 50 prosenttia pienempi todennäköisyys erota kuin henkilön, joka menee naimisiin 20-vuotiaana. Mutta 25 vuoden ikä ei ole vielä ideaalisin ikä mennä naimisiin. Tutkimuksessa selvitettiin ihanteellisin ikä, joka on 28–32 vuotta. Kun menee tuossa ikävälissä naimisiin, ovat eron mahdollisuudet ensimmäisen viiden avioliittovuoden aikana pienimmät.

Avioeron todennäköisyys alkaa kasvamamaan noin 32 ikävuoden jälkeen viidellä prosentilla joka vuosi, joten liiton solmimista ei kannata odotella liian pitkään, jos sopiva puolisokin on jo löytynyt.

Lähde: Seattle Bride