Seksivalheet pahimpia ihmisten kertomia valheita – nämä 4 mielletään ikävimmiksi
Seksiin liittyvistä asioista valehtelua ei katsota hyvällä.
Jokainen kertoo toisinaan edes pieniä, valkoisia valheita ja jos ne ovat viattomia ja vähemmän tärkeään asiaan liittyviä, ei niistä välttämättä seuraa mitään ongelmia. Seksiin liittyvät valheet ovat kuitenkin eri asia. DirectTV on selvittänyt kyselyllään, että valehtelua seksiin liittyen ei katsota yhtään hyvällä; seksivalheet ovat ihmisten mielestä pahimpia valheita, joita voi kertoa toisille ihmisille. Kyselyllä haluttiin selvittää, mitä valheita ihmiset kertovat eniten ja myös arvioimaan, kuinka pahasta tai vakavasta valheesta on kyse. Kyselyyn osallistui 2 000 ihmistä.Pahimpien valheiden kärjessä olivat nämä neljä valhetta:
1. ”Käytän ehkäisypillereitä.” 2. ”Haluan muutakin kuin seksiä.” 3. ”Olen harrastanut seksiä (X määrä) ihmisiä kanssa.” 4. ”Olet ensimmäinen, jonka kanssa olen koskaan tehnyt näin.” Osallistujista suurin osa myös mielsi nämä neljä seksivalhetta oikeiksi valheiksi valkoisen valheen sijaan. Kyselyn mukaan ihmisten eniten käyttämä valkoinen valhe on ”Olen ihan kunnossa” ja toiseksi yleisin ”Minä todella pidän tästä lahjasta”. ”Olen ihan kunnossa” oli myös yleisin valkoinen valhe, jonka osallistujat olivat kuulleet, ja ”Lähden viiden minuutin sisään” oli toisena. Voit tutustua kyselyn tuloksiin lisää täällä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon