Poliittinen suuntautumisesi saa sinut haisemaan – mutta miltä? Tutkimustulos on aivan uskomaton!
Politiikka vaikuttaa monen asiaan, mutta olisitko koskaan voinut kuvitella, että se vaikuttaa myös tuoksuusi?
Tämä tutkimustulos on enemmän kuin hämmentävä: poliittinen näkökantasi vaikuttaa siihen, miltä tuoksut muiden mielestä!
Yhdysvalloissa tutkittiin sitä, miten voimakkaan liberaalit ja voimakkaan konservatiiviset poliittiset arvot vaikuttavat henkilön ominaishajuun. Tutkimukseen osallistuneilta henkilöiltä otettiin hajunäytteet kainaloiden alta ja annettiin muiden tutkimukseen osallistuneiden koehenkilöiden haistella niitä.
Myös henkilöt, jotka haistelivat muiden antamia hajunäytteitä oli jaettu liberaaleihin ja konservatiiveihin heidän poliittisten näkemystensä perusteella. Henkilöt haistelivat ensimmäisen ryhmän antamia hajunäytteitä siten, etteivät he tienneet, oliko näytteen antaja itse liberaali vai konservatiivi, vaan he haistelivat näytteitä sokkona.
Tutkimustulos oli todella hämmentävä: näytteiden haistelijat pitivät näytteitä automaattisesti hyvän tai pahan hajuisena sen perusteella, edustivatko he samaa poliittista näkökantaa näytteen antajan kanssa. Liberaaleja edustavat henkilöt siis pitivät liberaalien antamia hajunäytteitä miellyttävänä, ja konservatiivien antamia näytteitä vastenmielisenä, ja sama päinvastoin, ilman että he tiesivät, kuka näytteen oli antanut ja mitä arvoja hän edustaa.
Eräs henkilö, jolla oli sama ideologia kuin hajunäytteen antajalla kommentoi tuoksua sanomalla, että se on ”upein tuoksu, jota hän on koskaan haistanut”, kun taas vastakkaista ideologiaa edustava henkilö sanoi samasta näytteestä, että ”haju on aivan karmiva”.
Tutkimustulos on todella hämmästyttävä, mutta tutkijat ovatkin sen perusteella vetäneet johtopäätöksen, että haju saattaakin olla yksi tekijä, joka vetää samoja poliittisia arvoja edustavia henkilöitä tiedostamatta puoleensa!
Yllätyitkö tutkimuksesta? Edustatteko sinä ja kumppanisi samaa poliittista ideologiaa? Tutkimustulos saattaa osaltaan selittää, miksi olette päätyneet alun perin yhteen!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Health Digest
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia