Pidä lemmikkisi paino normaalina: 3 vinkkiä kissojen sekä koirien painonhallintaan
Ylipaino on yleinen vaiva niin kissoilla kuin koirilla, ja lemmikin paino nousee usein samasta syystä kuin ihmiselläkin: se syö liikaa ja saa liian vähän liikuntaa.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan ylipaino lisää kissoilla ja koirilla monien sairauksien riskiä, joten lemmikki kannattaa pyrkiä pitämään normaalipainoisena. Diabetes on yksi yleinen sairaus ylipainoisilla kissoilla sekä koirilla, minkä lisäksi molemmilla eläimillä voi olla ylipainosta johtuvia nivelvaivoja.
Kissoilla ylipaino voi myös vaikeuttaa itsensä pesemistä kaikkialta, mistä voi aiheutua ihovaivoja. Koiralla ylipaino sen sijaan voi aiheuttaa sydänvaivojen pahentumista, huonoa verenkiertoa, heikentynyttä vastustuskykyä sekä maksasairauksia, ja riskit suurenevat mitä vanhemmaksi koira tulee ja mitä pidempään se on ollut ylipainoinen.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan sekä kissoilla että koirilla lihominen tapahtuu usein pikkuhiljaa ja huomaamatta – etenkin jos turkki on pitkä ja paksu, eivät pari lisäkiloa näy välttämättä heti. Tämän takia lemmikin painoa kannattaisinkin tarkailla tasaisin väliajoin, kuten esimerkiksi kuukausittain tai neljä kertaa vuodessa, jotta mahdollisen painonnousun huomaa ajoissa.
Jos lemmikki on todella ylipainoinen tai lihonut paljon lyhyen ajan sisällä, ota yhteys eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tutkii ja varmistaa, ettei painonnousu johdu jostain sairaudesta, minkä lisäksi eläinlääkäri auttaa laatimaan sopivan painonpudotussuunnitelman sekä suosittelee sopivaa erikoisruokaa auttamaan painonpudotuksesssa.
Opettele tunnistamaan, milloin paino on normaali
Mistä sitten tietää milloin kissa tai koira on normaalipainoinen tai ylipainoinen? Agria Eläinvakuutuksen mukaan normaalipainoisella kissalla ja koiralla kylkiluiden tulisi tuntua tunnustellessa, mutta ei näkyä selvästi, koska silloin lemmikki voi olla alipainoinen.
”Kun kissaa katsoo ylhäältäpäin, tulisi kissalla näkyä tai tuntua hieman kapeneva vyötärö. Sivusta katsottuna/tunnusteltuna kissan vatsan tulisi kaartua ylöspäin takajalkoja kohti, eikä olla tasapaksu. Jos kissalla on paksu ja pitkä turkki, muodot eivät välttämättä näy päällepäin, eli silloin kissa on hyvä tunnustella käsin”, vakuutusyhtiö neuvoo.
Myös koiralla tulisi näkyä vyötärö, kun sitä katsoo ylhäältäpäin, ja sivusta katsottuna koiran vatsan tulisi kaartua ylöspäin, eikä olla tasapaksu. Jos lemmikillä on paksu ja pitkä turkki, eivät muodot välttämättä näy päällepäin, eli silloin lemmikki on hyvä tunnustella käsin.
Koirien kohdalla yksi hyvä tapa selvittää onko oma koira hieman ylipainoinen, on tavata muita saman rotuisia koiria: oma silmä tottuu helposti ja oma koira voi hieman pyöristyneenäkin alkaa näyttää normaalilta. Koska eri koiraroduilla on erilainen ruumiinrakenne, voit myös kysyä apua kasvattajalta.
Muista, että voit aina kysyä eläinlääkäriltä apua, jos olet epävarma, onko lemmikkisi yli- tai alipainoinen.
Vinkkejä painonhallintaan
Agria Eläinvakuutus antoi kolme vinkkiä, joilla voit pitää kissan ja koiran painoa normaalina.
Vähemmän herkkuja
Yksi helppo tapa pienentää päivittäistä kalorimäärää on vähentää turhia makupaloja. Esimerkiksi namien sijaan voit palkita lemmikkiäsi lelun avulla tai antamalla herkun sijaan palan kuivamuonaa. Kissaa voi palkita myös kissanmintulla. Voit myös kysyä eläinkaupasta vähäkalorisia nameja tai antaa pienemmän herkkupalan, esimerkiksi puolikkaan normaalista.
Agria Eläinvakuutuksen muistuttaa, että osa koiran puruluista sisältää paljon rasvaa, eli niitä ei kannata antaa liikaa. Voit ostaa esimerkiksi aktivointilelun, johon luun saa piiloon, jotta koira saa työskennellä luun kanssa pitempään.
Sopivankokoinen rannos
Mittaa lemmikin ruoka-annokset tarkkaan ja seuraa ruokapaketin annosteluohjetta. Agria Eläinvakuutuksen mukaan kissalle kannattaa antaa ruoka säännöllisesti eikä jättää ruokaa esille, jotta voit tarkkailla kuinka paljon kissa syö päivän aikana ja varmistaa ettei kissa syö liikaa.
Steriloidun tai kastroidun kissan ja koiran aineenvaihdunta on hieman hitaampi ja siitä syystä päivittäistä ruokamäärää tulisi pienentää noin 30 prosentilla, Agria Eläinvakuutus kertoo. Jos annoskoon pienentäminen ei onnistu ilman, että lemmikille jää nälkä ja se kerjää lisää ruokaa, kannattaa kokeilla vaihtaa light- tai vähäkalorisempaan ruokaan.
Lisää liikuntaa
Tehokkain tapa pitää lemmikki normaalipainoisena tai pudottaa painoa hieman on liikunta. Kissan kanssa kannattaa leikkiä päivittäin, jotta se pysyy aktiivisena. Agria Eläinvakuutus neuvoo varmistamaan, että kotonasi on paljon kiipeilymahdollisuuksia, sillä kiipeily ja paikasta toiseen hyppiminen tekevät hyvää kissan lihaksille. Seuraavan kerran, kun haluat hemmotella kissaasi, osta sille herkkujen sijaan joku uusi hauska lelu, jonka kanssa voitte leikkiä yhdessä. Voit myös mahdollisuuksien mukaan viedä kissan ulkoilemaan valjaissa ja hihnassa – löydät vinkkejä kissan ulkoiluttamiseen aiemmin julkaistusta artikkelista täällä.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan koiran kanssa kannattaa pyrkiä tekemään huonoillakin säillä ainakin muutama pitkä ja reipas lenkki viikoittain. Hyvä tapa päästä liikkeelle on sopia koirakävelytreffit ystävän kanssa, sillä hyvässä seurassa tulee usein käveltyä pitkäkin lenkki ihan huomaamatta. Se on myös hyvää sosiaalistamista koirille.
Kävelyn lisäksi koiran voi viedä koirapuistoon leikkimään ja juoksemaan muiden koirien kanssa tai pallon, kepin tai frisbeen perässä. Kannattaa myös kokeilla metsässä, vaihtelevassa maastossa tai ylämäessä lenkkeilyä, sillä ne vaativat enemmän energiaa kuin tasaisella maalla kulkeminen. Agria Eläinvakuutuksen mukaan mahdollisuuksien mukaan koiran kanssa voi myös kokeilla jotain uutta harrastusta, jossa koira pääsee liikkumaan enemmän, kuten agilityä, doboa tai dogbicia.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suosittu lisäravinne lupaa apua uneen ja stressiin – toimiiko se oikeasti?
- Kesän trendijuoma houkuttelee ostamaan – saman voi tehdä kotona lähes ilmaiseksi
- Nämä merkit kertovat, oletko oikeasti hyvä kuuntelija – moni arvioi taitonsa väärin
- Oletko perfektionisti? Nämä 7 merkkiä kertovat sinulle vastauksen
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Naiset yllättyvät kerta toisensa jälkeen – 9 asiaa, jotka miehet näkevät aivan eri tavalla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Millainen mökkipersoona olet? Tämä lista saa monet nauramaan ja nyökyttelemään
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet