Nämä erilaiset tavat voivat auttaa pääsemään yli erosta.

Parisuhteen päättyminen on yleensä vaikea tilanne, huolimatta siitä, tapahtuiko ero hyvissä väleissä vai ei ja oliko itse jättävä vai jätetty osapuoli. Sydänsurujen keskellä moni turvautuu parhaisiin ystäviin, purkkiin jäätelöä ja isoon lasiin viiniä, mutta Pure Wow’n mukaan nämä voivat auttaa hetkellisesti.

Kun sydän on särkynyt, ottaa toipuminen aikansa, mutta toipumisprosessia voi koettaa helpottaa erilaisin tavoin. Alle on listattu esimerkiksi näistä tavoista 7 tutkimuksiin ja parisuhdeasiantuntijoiden tietoihin pohjautuvaa tapaa toipua erosta.

Laita itkubiisit soimaan

Erosta ja särkyneestä sydämestä kertovien kappaleiden kuunteleminen putkeen ei ole vain omissa murheissa rypemistä, vaan se on avainasemassa erosta toipumisessa. Näin ilmeni Durhamin yliopiston tutkimuksessa, jossa todettiin, että surullinen musiikki voi olla terapian muoto silloin, kun on alamaissa.

Pura tunteesi tekstiksi

Palaa teinivuosiin ja ala kirjoittaa päiväkirjamaisesti tuntemuksiasi ylös. Psykologi ja kirjailija Paulette Kouffman Shermanin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että traumaattisista kokemuksista kirjoittaminen voi olla avuksi, koska se mahdollistaa yhtenäisen tarinan muodstamisen kaoottisista palasista. Pure Wow’n mukaan on vain syytä muistaa, että kirjoittaa tunteumuksistaan muualle kuin Facebookiin.

Sure suhteen päättymistä

Parisuhdeasiantuntija ja deittailuvalmentaja Samantha Jayne suosittelee Pure Wow’n mukaan antamaan itselleen luvan itkeä ja puhua päättyneestä parisuhteesta – mutta ei ikuisesti. Sanotaan, että erosta toipuminen kestää puolet suhteen kestosta, mutta tuskin kukaan haluaa viiden vuoden suhteen loputtua viettää parisen vuotta suruisana eron takia. Tutkimukset ovat myös samoilla linjoilla. Journal of Positive Psychology -julkaisussa ilmestynyt tutkimus selvitti, että suurin osa ihmisistä pystyi toipumaan erosta 11 viikossa. Jayne suosittelee alittamaan itselle aikarajan suremiselle (kuten muutama kuukausi) ja sitten jatkamaan eteenpäin.

Pysy pois internetistä – tai ainakin exän Instagram-sivulta

Nykyisin jokainen on luultavasti sortunut stalkkaamaan toista ihmistä eron jälkeen netissä, mutta luultavasti yhtä moni myös tietää, että se on huono idea. Tällekin on tutkimustaustaa. Brunelin yliopiston tutkijat selvittivät, että ex-rakkaan some-sivun tutkailu viivästyttää toipumista erosta.

Tyhjennä mielesi siivoamalla kotisi

”Kun olet valmis, tyhjennä kotisi ex-kumppanin tavaroista ja valokuvista, mikä symbolisoi tilan luomista uusille asioille ja ihmisille. Se myös auttaa, kun sinulla ei ole jatkuvasti nähtäviä muistutuksia exästä ympärilläsi”, Sherman sanoi.

Huolehdi ja hemmottele itseäsi

Jos sinulla on vapa-aikaa tarpeeksi, vietä esimerkiksi päivä kylpylässä hemmottelemassa itseäsi. Shermanin mukaan saatat tuntea kaipaavasi fyysistä kosketusta ja välittämistä, joten voit koettaa paikata tilannetta esimerkiksi käymällä hierottavana tai jalkahieronnassa. Hemmottele itseäsi hieman, jotta tunnet olosi hoivatuksi ja rakastetuksi vaikean ajan keskellä.

Jatka eteenpäin varoen

Olipa kyse sitten laastarisuhteesta tai jostain muusta, jatka eteenpäin vasta sitten, kun olet valmis. Queens Collegen tutkimus selvitti, että ”reboundanneet” ihmiset kertoivat paremmasta itsetunnosta ja -varmuudeseta sekä eivät olleet niin kiinni exässään. Pure Wow’n mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heti eroa seuraavana päivänä pitäisi olla laittamassa profiilia deittisivustoille tai -sovelluksiin.

”Käytä tämä aika mahdollisuutena rakastua itseesi. Kun tunnet olevasi kokonainen omillaan, olet sitten valmis deittailemaan ja tapaamaan jonkun uuden”, Jayne neuvoi.

Näiden neuvojen lisäksi yksi tutkittu tapa avuksi erosta toipumiseen on teeskentely, mistä kerroimme aiemmin julkaistussa artikkelissa. Tutkimuksen mukaan teeskentely, että voit hyvin eron jälkeen, toimii samalla tavalla kuin lumelääkkeet – voit lukea aiheesta lisää täällä.

Lähde: Pure Wow

Kommentit

Kommenttia