Ovatko kuukautisesi myöhässä? – Syy voi löytyä yllättäen koronapandemiasta
Se, että säännöllinen kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi, voi johtua monesta eri syystä. Sellaista voi aiheuttaa esimerkiksi kova stressi tai vaihdevuosien lähestyminen, mutta uusiakin syitä on tunnistettu ja ne liittyvät koronaan.
Jos olet huomannut kuukautiskiertosi muuttuneen epäsäännölliseksi selkeästi sen jälkeen, kun tämä korona-aika alkoi, et ole ainoa. Uutissivustolla The Times of India kerrotaan, että monet lääkärit ovat huomanneet jo tämän muutoksen. Heidän vastaanotolleen on tullut jo noin 20–25 % enemmän naisia tämän ongelman takia.
Syynä tähän nousuun on arveltu olevan stressi. Sellaista voi aiheutua monesta eri syystä, mutta tämän pandemian takia yhä useampi on stressaantunut. Stressi voi muuttaa säännöllisen kierron epäsäännölliseksi.
Se, että miksi tämä aika on ollut monelle niin stressaavaa, johtuu monenlaisista syistä. Lehti listaa niistä muutaman, jotka liittyvät taloudelliseen epävarmuuteen, vaikeuksiin saada apua lastenhoidossa sekä kotiaskareiden tekemiseen jäävään vähäiseen aikaan.
Lehden saamien tietojen mukaan toinen syy kuukautiskierron epäsäännöllisyyteen voi olla se, että monet ovat syöneet korona-aikana enemmän kuin yleensä ja liikkuneet vähemmän. Jos paino on noussut, on sekin voinut vaikuttaa kuukautiskierron säännöllisyyteen.
Kannattaa käydä vaa’alla, jos kuukautisten epäsäännöllisyys on alkanut vaivaamaan, ja herkkuja on tullut syötyä viime aikoina normaalia enemmän. Mutta muista, että moni muukin asia voi vaikuttaa kuukautiskierron säännöllisyyteen ja kuukautisten myöhästymiseen.
Lue täältä lisää syistä, jotka voivat olla syynä myöhästyneisiin kuukautisiin.
Lähde: The Times of India
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti