”Orgasmin pitäisi olla kuin jälkiruoka” – 5 asiaa seksistä, jotka seksuaaliterapeutit haluaisivat kaikkien tietävän

Seksi on usein tärkeä ja monelle olennainenkin osa parisuhdetta.
Olitpa jo kokenut seksin saralla tai vasta tutustumassa sen saloihin, liittyy seksiin tiettyjä seikkoja, jotka seksuaaliterapeuttien mukaan jokaisen pitäisi tietää. Jokaisen seksistä kiinnostuneen, siis.
Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Stephen Snyder kertoi The Independentille, että jokaisen seksiin osallistuva pitäisi ensimmäiseksi tietää se, että seksissä on kyse muustakin kuin vain seksistä. Snyderin mukaan parit usein kohtaavat ongelman, kun he kiihottuvat yhdessä vain, jos ”seksiä on tarjolla”.
Snyder totesi, että onnellisimmat parit nauttivat sen sijaan innostuneesta tunteesta yhdessä silloinkin, kun se ei johda seksiin. Tätä kutsutaan seksuaaliterapiassa simmering-nimellä, joka terapeutin mukaan on pohjimmiltaan laajennettua esileikkiä.
”Simmering pitää liekin elossa, joten kun harrastatte seksiä, ette aloita tyhjästä”, hän selitti.
The Independentin mukaan tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sellaista esileikkiä, jonka tarkoitus ei ole johtaa seksiin. Esileikki on erityisen tärkeää, koska se valmistaa kehon sekä fyysisesti että psykologisesti sitä hetkeä varten, kun harrastat seksiä.
Naisille erityistä huomioitavaa
Snyderin mukaan toinen tärkeä tiedostettava seikka on se, että kaikki orgasmit eivät ole samalla viivalla. Hän lisäsi, että parien kannattaisi tähdätä siihen, että he nauttivat seksistä niin, etteivät vain keskity orgasmin saamiseen.
”Ihanteellisesti orgasmin pitäisi olla kuin jälkiruoka: hieno tapa päättää upea ateria, mutta ei suinkaan syy, miksi lähdit syömään”, Snyder vertasi.
Orgasmien suhteen seksuaaliterapeutti Sari Cooper sen sijaan muistuttaa naisia siitä, että heidän nautintonsa ja orgasminsa ovat yhtä tärkeitä kuin heidän kumppaniensa nautinto ja orgasmit. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa todettiin, että miehet saavat orgasmin 85 prosentilla seksikerroista.
Cooper kertoi myös The Independentille, että naisten on tärkeä tietää, ettei seksin pitäisi olla kivuliasta. Vaikka kivun takana voi olla monia syitä, joista yleisimpiä on emättimen kuivuus, ei se tarkoita, että se olisi normaalia ja kipua kokevien kannattaa kääntyä lääkärin tai gynekologin puoleen.
Viimeisenä seikkana Cooper haluaisi ihmisten olevan tietoisia ’seksi-itsetunnosta’, jolla hän tarkoittaa henkilön tietämystä omista haluistaan, niiden hyväksymistä ja taitoja osoittaa ne kumppanille. Jotta nauttisit terveestä ja tyydyttävästä seksielämästä, on olennaista, että voit kertoa, mitä haluat kumppaniltasi, mikä lähtee siitä, että ymmärrät omaa vartaloasi, seksuaalisuuttasi ja halujasi.
Eli tiivistetysti:
- Seksissä on kyse muustakin kuin itse seksiaktista ja esileikki on tärkeää
- Orgasmista ei pidä tehdä seksin päämäärää
- Naisten orgamist ja nautinto ovat yhtä tärkeitä kuin miesten
- Seksin ei ole tarkoitus olla kivuliasta (BDSM:n harrastaminen on eri asia)
- Tunne itsesi, halusi ja seksuaalisuutesi, hyväksy ne ja ilmaise ne kumppanillesi
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä