Kun juttelee jonkun kiinnostavan ihmisen kanssa esimerkiksi deittisovelluksessa, voi välillä olla vaikea tietää, mitä sanoisi ja miten pitää keskustelu käynnissä.

Deittisovellus Badoon mukaan yli puolet deittailijoista (57%) kokee vaikeaksi tietää, mitä kysyä kun alkaa jutella jollekin sovelluksessa, kertoo Metro. Valtaosan (62%) mielestä syy tähän on se, että he tuntevat paineita hyvän kysymyksen kysymiseen tai vahvan keskustelun aloittamiseen.

50 prosenttia sanoi syyksi sen, että heitä hermostuttaa ja kolmannes deittailijoista (32%) kertoi, että on vaikea selvittää, mitä heidän pitäisi kysyä, jotta oppisi tuntemaan toisen. Kolmannes (30%) sinkuista puolestaan myönsi kokeneensa keskusteluita, joissa heiltä ei ole kysytty mitään.

Metron mukaan sinkut käyvät keskimäärin viidet treffit jonkun kanssa ennen kuin he tietävät, onko heidän välillään kemiaa. Kemian olemassaoloa voi kuitenkin selvittää jo ennen ensimmäistäkään tapaamista, kun tietää, mitä kysyä.

”On myytti, että kemian voisi selvittää ainoastaan tapaamalla kasvokkain – mutta asiakkaani ovat usein epävarmoja, mitä heidän pitäisi kysyä ennen tapaamista, jotta näkisivät kipinöikö heidän välillä digitaalisesti”, digitaalisen deittailun asiantuntija Perri Schneider sanoi.

Badoo ja Schneider ovat tehneet yhteistyötä, jonka lopputuloksena on syntynyt alla oleva kuuden kysymyksen lista. Nämä kysymykset auttavat selvittämään, onko sinun ja hänen välillä kemiaa jo ennen kuin käytte treffeillä.

Ensimmäinen kysymys: Mikä kiinnitti huomiosi profiilissani?

Tämä flirttaileva kysymys on mainio tapa selvittää, onko olemassa alustavaa vetovoimaa. Metron mukaan tämä pohjustaa häntä kehumaan sinua, mihin voit vastata jollakin positiivisella kommentilla hänen profiiliinsa liittyen.

Toinen kysymys: Jos sinun pitäisi puhua yhdestä aiheesta keskeytyksettä 20 minuutin ajan, mistä puhuisit?

Metron mukaan ihmiset tuntevat kemiaa, kun keskustelu soljuu vaivattomasti. Kun kysyt deittisovelluksessa matchiltasi jostain hänelle läheisestä aiheesta, auttaa se saamaan keskustelun virtaamaan. Samalla opit tuntemaan paremmin, mistä hän pitää.

Kolmas kysymys: Etsin suosituksia (tähän jokin asia, joka kiinnostaa sinua) – olisiko sinulla vinkkejä?

Kemia vaatii jonkin verran samankaltaisuutta ja jotain yhteistä. Kun kysyt suosituksia, auttaa se selvittämään, onko teillä jotain yhteistä ja samalla matchisi tuntee olevansa arvostettu.

Neljäs kysymys: Millainen on sinun pahin reissumoka?

Metron mukaan hyvä moka- tai kämmikeskustelu rikkoo jään, tarjoaa molemmille mahdollisuuden nauraa ja hieman vähätellä itseään. Samalla se antaa mahdollisuuden nähdä, miten hän käsittelee tilannetta, kun jokin menee pieleen.

Viides kysymys: Millaiset olivat parhaat ensitreffit, joilla olet koskaan ollut?

Tämä voi vaikuttaa hieman oudolta, että kysyy aiemmista deittailukokemuksista näin, mutta tämä on mainio tapa testata kipinää. Se vie keskustelun uudelle tasolle, kertoo sinulle, mitä hän tykkää tehdä – ja tarjoaa mahdollisuuden suunnitella jotain vielä parempaa sinun ja hänen ensitreffeille.

Kuudes kysymys: Ajattelin kokata, haluatko pitää minulle samalla seuraa?

Ei, tarkoitus ei ole pyytää häntä kylään, vaan pyytää hänet seuraksi puhelun välityksellä. Metron mukaan äänikemia on todellinen juttu. Kun on viestitellyt jonkun aikaa, on puhelun ottaminen hyvä seuraava askel ennen kuin tapaa kasvokkain. Kun soitat hänelle samalla, kun teet jotain, jolla on aikaikkuna (kuten ruoanlaitto tai kävely jonnekin), antaa se sinulle myös ulospääsyn, jos puhelu ei suju.

Schneider suosittelee rohkeasti kokeilemaan näitä kysymyksiä.

”Loppujen lopuksi deittailuviestittely on kiusallista kaikille, mutta asiakkaani ovat onnistuneet tällaisilla kysymyksillä, joten vahvasti kannustan deittailijoita kokeilemaan niitä ja katsomaan, mitä tapahtuu”, hän kannusti.

Lähde: Metro