On valkosuklaata, maitosuklaata ja tummaa suklaata, mutta tiedätkö neljättä suklaaversiota?
Monet herkuttelevat jouluna suklaalla, joita napataan suuhun esimerkiksi konvehtirasioista.
konvehtirasioiden suklaa voi olla valkosuklaata, maitosuklaata tai tummaa suklaata. Mutta tiesitkö, että on kehitelty myös neljäs suklaaversio? Se on väriltään vaaleanpunaista ja nimeltään rubiinisuklaa.
Rubiinisuklaan kehitti sveitsiläinen suklaanvalmistaja
Rubiinisuklaa paljastettiin Shanghaissa syyskuussa 2017 järjestetyssä tapahtumassa. Sen kehittäjä on sveitsiläinen suklaanvalmistaja Barry Callebaut. Uudelle suklaatyypille taisi olla jo aikakin, koska edellisen tyypin eli valkosuklaan keksimisestäkin on kulunut aikaa jo noin 80-vuotta.
Uutta suklaamakua kuvaillaan mehukkaaksi, pehmeäksi ja marjaiseksi. Sitä löytyy jo monista tutuista suklaatuotteista, kuten KitKatista.
Mitä aineksia rubiinisuklaa sisältää?
Suklaatuotteiden ainesosiksi mainitaan yleensä sokeri, maito, sitruunahappo, soijalesitiini, vanilja ja kaakaovoi. Mutta nuo eivät kerro, mitä eroa rubiinisuklaassa on muihin suklaisiin. Se ero liittyy papuihin, joista suklaat tehdään. Rubiinisuklaa on nimittäin tehty rubiinikaakaopavuista, jotka ovat vaaleanpunaisia.
Vaikka monet kutsuvat jo rubiinisuklaata neljänneksi suklaaversioksi, sitä ei ole vielä lisätty viralliseksi versioksi valkosuklaan, maitosuklaan ja tumman suklaan rinnalle. Osa pitää sitä vain markkinointitemppuna eikä makukaan ole monien mielestä mitenkään erikoinen, vaan pelkästään vadelman sekä valkosuklaan yhdistelmä.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan