Oletko myrkyllisessä parisuhteessa? Nämä asiat sen paljastavat

Jos nämä merkit kuulostavat tutulta, voi olla syytä huolestua parisuhteen laadusta.
Monilla on enemmän tai vähemmän kokemusta myrkyllisistä ihmissuhteista. Niistä olisi usein hyvä päästä eroon, mutta monet eivät näe suhteen negatiivisuutta ennen kuin mitta tulee lopulta täyteen ja silmät avautuvat.
Oman parisuhteen myrkyllisyyden selvittämiseksi alle on listattu viisi merkkiä siitä, että suhde on haitallinen.
1. Sinusta tuntuu, että et tee mitään oikein
Kumppani alentaa sinua jatkuvasti esimerkiksi haukkumalla persoonallisuuttasi ja sinua nolottaa lähes kaiken aikaa. Saat hyväksyntää vain silloin, kun omaksut sinua arvostelavan henkilön tapoja. Vähättely saa sinut tuntemaan olosi ala-arvoisemmaksi ja vie sinulta sisäistä voimaasi ja tehoasi.
2. Kaikki liittyy aina kumppaniisi, ei sinuun
Sinullakin on tunteet, mutta kumppanisi ei kuule niitä. Et pysty käymään hänen kanssaan keskusteluita, joissa myös sinun näkemyksesi otettaisiin huomioon, sanomaasi harkittaisiin ja arvostettaisiin. Sen sijaan kanssasi taistellaan, kunnes kumppani saa viimeisen sanan. Myrkylliset kumppanit harvoin kysyvät kumppanistaan mitään ja keskustelut ovat yksipuolisia.
3. Et pysty enää nauttimaan hyvistä hetkistä hänen kanssaan
Jokainen päivä on uusi haaste ja sinusta tuntuu siltä, että kumppanisi nostaa aina uusia ongelmia esiin. Heidän yrityksensä kontrolloida sinun käytöstäsi ovat yrityksiä kontrolloida onnellisuuttasi. Women’s Healthin mukaan he myös keskittyvät negatiivisiin asioihin pitääkseen sinut samassa mielentilassa, kuin he itse ovat: onnetomia ja surkeita.
4. Et pysty olemaan oma itsesi kumppanisi kanssa
Et pysty ilmaisemaan itseäsi vapaasti ja koet, että sinun täytyy olla kuin eri ihminen, jotta toinen hyväksyisi sinut. Tajuat, ettet enää edes tunnista itseäsi – eivätkä niin tee myös läheiset ystäväsikään tai perheesi.
5. Sinusta tuntuu, ettei sinun anneta kasvaa ja muuttua
Aina yrittäessäsi kasvaa ja kehittää itseäsi, kumppanisi vastaa siihen pilkalla ja epäuskolla. Hän ei tue sinua tai rohkaise sinua vaan sen sijaan hän vaatii sinua pysymään sellaisena kuin olet.
Lähde: Women’s Health
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 20 ihanaa asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi tehdä ainakin kerran elämässään
- Älä tee näitä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat poikaystäväsi vanhemmat ensimmäistä kertaa
- 5 hyvää syytä, miksi lasta ei kannata hankkia liian nuorena
- 7 salaisuutta, joiden avulla elät onnellista elämää
- 6 yleistä asiaa, joista miehet valehtelevat naisille, koska haluavat tehdä meihin vaikutuksen
- Nämä 10 taitoa jokaisen nelikymppisen miehen pitäisi osata
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi — näin jalkasi kiittävät seuraavana aamuna
- Tässä on pieniä, keskisuuria ja suuria kaluja – pidä huoli, ettet katso näitä työpaikalla
- 5 parasta pukeutumisvinkkiä yli 60-vuotiaalle naiselle
- Vältä syömästä näitä päivänä, jolloin haluat vatsasi pysyvän litteänä
- Haluatko seuraa lakanoiden väliin? Kokeile näitä himokkaita iskureploja
- Näin saat miehen pitämään sinusta – jätät vain tekemättä nämä 21 asiaa
- Sänkykemiat huipussaan! Nämä 4 horoskooppimerkkiä ovat sinun merkillesi sopivimmat seksikumppanit
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että nainen ei ole tyytyväinen sängyssä
- 38 mielenkiintoista kysymystä ystävälle – tulet yllättymään vastauksista
- Jos teet tätä asiaa öisin, voi se pilata parisuhteesi
- Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
- Ruusujen väreillä ja lukumäärällä on omat merkityksensä – lue, millaisia viestejä lähetät valinnoillasi
- Nämä horoskooppimerkkit eivät sovi yhteen – astrologi selittää, miksi niiden rakkaustarinoita ei ole kirjoitettu tähtiin
- Nämä 8 vaatetta jokainen yli 60-vuotias nainen tarvitsee vaatekaappiinsa