Ole lapsellesi paras roolimalli ikinä – 10 toimivaa tyyliä
Jokainen haluaa lapsensa olevan onnellinen, terve ja saavan tarpeeksi rakkautta.
Vaikka tuntisi itsensä onnekkaaksi ja olisi ihanassa rakkautta paljon sisältävässä suhteessa, on sellaisiakin hetkiä varmasti ollut ja on ehkä edelleen, että joutuu kärsimään suhdeongelmista. Silloin saattaa olla huolissaan siitä, että se vaikuttaa oman lapsen kykyyn luoda omassa elämässään terveitä ja toimivia suhteita. Uskoipa olevansa hyvä roolimalli lapselleen tai ei, niin sille kannattaa tehdä aina jotain vähän enemmän.
Tässä alla on kymmenen toimivaa tapaa olla hyvä roolimalli omalle rakkaalle lapselleen.
1. Kuuntele lastasi ja hänkin oppii kuuntelemaan muita.
2. Kerro lapsellesi, että kukaan ei ole täydellinen ja keskity enemmän siihen mitä lapsesi tekee oikein.
3. Opeta lastasi olemaan rehellinen.
4. Pyydä lapseltasi anteeksi, kun on tarvetta. Kerro samalla, että pärjäät seuraavalla kerralla paremmin.
5. Anna lapsellesi anteeksi, kun hän tekee virheitä. Hän huomaa silloin, että virheistäkin oppii.
6. Ota vastuu omista tunteistasi ja reaktioistasi sekä näytä, että hän taas on vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan.
7. Anna lapsellesi mahdollisuus käsitellä pettymyksiä ja menetyksiä, koska elämä on niitä täynnä.
8. Anna lapsesi tehdä välillä valintoja ja elää niiden seurausten kanssa, jotka ovat joskus myös huonoja.
9. Hyväksy lapsesi sellaisena kuin hän on. Älä yritä muuttaa häntä sellaiseksi kuin haluaisit hänen olevan.
10. Kerro lapsellesi joka päivä, kuinka paljon rakastat häntä.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen