Nuoret naiset ovat valikoivampia deittisivustoilla ja -sovelluksissa kuin miehet, paljastaa tutkimus

Miehistä sen sijaan tulee valikoivampia iän myötä.
Nettideittailu on edelleen suuressa suosiossa, minkä myötä vaihtoehtoja treffiseuralaiseksi voi olla runsaasti – asuinpaikasta riippuen – ja sovelluksista ja sivustoilta voidaan etsiä omat, tarkatkin kriteerit täyttävää kumppaniehdokasta. Naisten toiveet rakkausrintamalla ovat kuitenkin tarkemmat.
The Independent kertoo australialaisen tutkimuksen selvittäneen, että alle 40-vuotiaat naiset ovat miehiä tarkempia, kun etsivät kumppania nettideittailun maailmasta. Miehistä sen sijaan tulee tarkempia ja valikoivampia iän myötä.
Psychological Science -julkaisussa ilmestyneeseen tutkimukseen osallistui 41 936 deittisivusto RSVP:n käyttäjää, jotka olivat iältään 18-80-vuotiaita. Tutkijat analysoivat käyttäjien toimintaa neljän kuukauden ajan vuonna 2016 ja tutkivat yli 215 000 viestiä osallistujien välillä.
Queenslandin teknillisen yliopiston tutkijat saivat selville, että netin avulla rakkautta etsivien miesten ja naisten tekemissä määritelmissä kumppanin suhteen oli huomattavia eroavaisuuksia. Tutkimus osoitti, että naiset ovat tarkempia siitä, mitä etsivät, kun ovat 18-30-vuotiaita ja etsivät silloin kumppania, jolla oli vähintään yhtä korkea koulutus kuin heillä itsellään tai parempi.
Miehet sen sijaan olivat vähemmän tarkempia kumppanin suhteen, kunnes olivat yli 40-vuotiaita, jolloin heistä tuli naisia valikoivampia.
”Evoluutio suosii naisia, jotka ovat todella valikoivia kumppaninsa suhteen ja monissa kulttuureissa naisten on osoitettu käyttävän koulutusta laadun osoituksena, koska se on usein kytköksissä sosiaaliseen statukseen ja älykkyyteen, mitkä molemmat ovat todella etsittyjä ominaisuuksia”, tutkimusta johtanut Stephen Whyte kommentoi.
”Aiemmat tutkimukset nettideittailusta ovat osoittaneet vastaavia tai korkeampia naisten mieltymyksiä kumppanin koulutustason suhteen, mutta meidän datamme kattaa ikähaarukan 18 vuodesta 80 vuoteen, joten pystymme kattavasti osoittamaan, miten nuo mieltymykset muuttuvat läpi lisääntymiseen liittyvän elinkaaren”, hän jatkoi.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä