Nämä ovat tähtimerkkien pahimmat juoruilijat – katso, onko oma merkkisi niiden joukossa

Juoruilu ja muiden asioista kiinnostuminen on hyvin yleistä.
Monet ovat kiinnostuneita etenkin julkkisten asioista. Siinä on jotain kiehtovaa, kun voi lukea lehdistä tai netistä, miten Benniferillä menee kakkoskierrokseellaan tai mitkä ovat viimeisimmät käänteet brittikuninkaallisten perhedraamassa.
Arkisessa elämässäkin on kuitenkin heitä, jotka toistuvasti huomaavat olevansa draaman keskellä, kuulevat asioita, saattavat levittää tietoa eivätkä tiedä, miten välttyisivät tältä. Pure Wow’n mukaan tämä taipumus saattaa olla kirjoitettu tähtiin – ja nämä kolme tähtimerkkiä ovatkin suurimmat juoruilijat merkkien joukosta.
Kaksoset
Puhumisen lahjalla siunattu kaksoset lähtee usein keskustelusta kuin keskustelusta kera mehukkaiden tietojen. Pure Wow’n mukaan tällä äärimmäisen puheliaalla merkillä ei ole ikäviä aikomuksia, vaan hän on vain niin usein osallisena keskusteluissa, että asioita tulee esiin tahattomasti. Kaksoset voivat löytää itsensä liemestä, koska he ovat aina äänessä ja innostuvat helposti, joten asioita voi lipsahtaa luonnostaan ja ennen kuin hän itse huomaakaan, on tietoa liikenteessä. Pure Wow’n mukaan tämän horoskooppimerkin voi odottaa juoruilevan työkaveristaan, joka odottaa vauvaa, muttei ole paljastanut sitä vielä kenellekään tai hän vahingossa paljastaa yllätyssynttärijuhlat juhlakalulle.
Skorpioni
Skorpionit ovat luonnostaan uteliaita, joten ei liene yllätys, että he ovat jatkuvasti työntäneet nenänsä muiden asioihin. Pure Wow’n mukaan koska skorpionilla on taipumus kuulusteluun ja tenttaamiseen, voi hänen odottaa kaivavan esiin syviä, synkkiä salaisuuksiakin. Skorpioni todennäköisesti tietää kaiken ystäviensä viimeisimmistä romanttisista valloituksista ja heti kertoo ystäväporukalleen, jos jokin vaikuttaa epäilyttävältä. Pure Wow myös toivottaa onnea matkaan kenelle tahansa, kuka koettaa päästä läpi skorpionin lähipiiriin. Tämä omistushaluinen ja reviiristään tarkka vesimerkki nopeasti vihjailee läheistensä korviin asioita, kunnet olet osoittanut olevasi luottamuksen arvoinen. Vaikka tällä horoskooppimerkillä on intinsiivinen puoli, on skorpioni myös mainio pitämään salaisuuksia, joten usein ystävät kertovat kaikki kuumat juorut skorpionille ja koska hän tykkää tietää asioita, skorppari on pelkkänä korvana.
Leijona
Huomiota hakeva leijona tekee lähes kaikkensa sopeutuakseen joukkoon, joten Pure Wow’n mukaan on tärkeä, että hänellä on kaikki likapyy… yksityiskohdat tiedossa. Yrittääpä leijona lähentyä uusien ystävien kanssa tai etsii keinoja tuntea olonsa paremmaksi itsensä suhteen, on tämä ylpeä merkki hyvä keräämään muiden salaisuuksia ja paljastamaan niitä seurauksista huolimatta. Koska leijonalla on taitoa draamaan, voi hänen odottaa olevan välikädessä kahden frenemien (friend+enemy) välillä, ketkä puhuvat toisistaan selkiensä takana. Pure Wow’n mukaan tämä tulimerkki kerää kaiken tarpeellisen tiedon ja saa huoneessa olevat puhumaan asiat halki, jotta hän voi nousta esiin sankarina, joka onnistui ratkaisemaan konfliktin.
Kerroimme aiemmin 7 syytä, miksi naiset juoruavat ja löydät nämä syyt täältä. Lisäksi kerroimme, miten ystävästä juoruilu toisen ystävän kanssa voi olla hyvästä sinulle, ja voit lukea tästä lisää täällä.
Lähde: Pure Wow
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä