Nämä ovat 5 yleistä seksileluihin liittyvää ongelmaa – Yksi saattaa aiheuttaa jopa riidan parisuhteessa

Olitpa sitten vasta heräämässä omaan seksuaaliseen hyvinvointiin tai kokenut ”välinekonkari”, saatat kokea näitä ongelmia seksilelujen suhteen.
Sen lisäksi, että paristot unohtuivat vaihtaa, nämä ovat viisi yleisintä ongelmaa, joita seksilelun omistaja saattaa kohdata:
PUHDISTUS UNOHTUU
Seksilelun ollessa henkilökohtainen, saattaa sen oikeanlainen puhdistus unohtua. Muista kuitenkin puhdistaa lelut aina käytön jälkeen, joko lelujen puhdistamiseen tarkoitetulla pesuaineella tai saippualla, jos lelu sen kestää.
SÄILYTYS TAPAHTUU VÄÄRIN
Varmista, että lelusi on täysin puhdistettu ja kuivattu ennen säilöön laittamista. Säilytä seksilelut erillään toisistaan, jotta ne eivät sulaudu toisiinsa, tai jotta niihin ei tartu tosistaan väriä. Muovi- tai kangaspussi jokaiselle lelulle omakseen, on mainio keino säilyttää leluja oikein.
AJATELLAAN, ETTÄ SEKSILELUT OVAT VAIN SOOLOSEKSIÄ VARTEN
Seksilelut ovat omiaan nostattamaan kumppaneiden välistä tunnelmaa ja ne piristävät mukavasti seksielämää. Jos lelut kainostuttavat, kannattaa asiasta esimerkiksi aluksi keskustella kumppanin kanssa ja tehdä yhdessä ostoksia. Ajan myötä seksileluista saattaa tulla olennainen osa kumppaneiden välistä seksiä.
AJATELLAAN, ETTÄ SEKSILELU KORVAA KUMPPANIN
Seksuaaliterveysasiantuntijat törmäävät työssään usein tämänkaltaiseen ajatukseen. Seksilelujen on tarkoitus olla apureita, jotka auttavat saamaan tyydytystä ja laukaisemaan kiihottumista, kumppanin korvikkeeksi niitä ei kuitenkaan kannata mieltää, eikä niiden kautta evätä itseltään mahdollisuutta parisuhteeseen.
AJATELLAAN, ETTÄ SEKSILELU ON KORVIKE HUONOLLE SEKSILLE
Joskus seksilelun esiin kaivaminen saattaa kumppanista tuntua siltä, että hän ei yksin riitä. Lelua ei myöskään haluta kaivaa esille, koska saatetaan kokea sen aiheuttavan kumppanille pahaa mieltä. Avoin keskustelu on avain myös tähänkin ongelmaan, jos seksilelut koetaan uhkana.
Jaa tämä juttu myös ystäville!
Lue myös: Seksilelujen evoluutio – video näyttää, miten seksilelut ovat muuttuneet sadassa vuodessa
Lähde: Pure Wow
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä