Näistä syistä ihmiset pettävät kumppaneitaan – pettämissivusto pureutui uskottomuuden syihin

Uskottomuus on yleistä, mutta mikä saa ihmiset pettämään kumppaneitaan?
Varatuille tarkoitettu deittisivusto Ashley Madison on pyrkinyt selvittämään uskottomuuden syitä teettämällä kyselytutkimuksen yli 2 800 jäsenelleen. Pääasiallinen syy pettämiseen ei ole yllättävä: tutkimustulosten mukaan se liittyy seksin puutteeseen kotona.
Tutkimuksesta uutisoineen Yahoo!Lifestylen mukaan peräti 30 prosenttia vastaajista kertoi, että ei ole 5-10 vuoteen harrastanut seksiä kumppaninsa kanssa.
”Olemme kuulleet kerta kerran jälkeen jäseniltämme, että merkittävä kannustin pettämispäätöksen taustalla on epätyydyttävä seksielämä kotona”, Paul Keable Ashley Madisonilta kommentoi.
”Se voi tarkoittaa epänautinnollista seksiä, nautinnollista, mutta epäsäännöllistä tai samaa kaavaa toistavaa seksiä tai sitä, ettei seksiä ole ollenkaan”, hän lisäsi.
Eri sivuilla seksielämän suhteen
Yahoo!Lifestylen mukaan tutkimus osoitti, että monet naimisissa olevat ihmiset kokevat yhteyden katkeamista itsensä ja puolisonsa välillä, kun on kyse seksuaalisista tarpeista ja tyytyväisyydestä. Esimerkiksi yli puolet (55 %) sanoi puolison olevan haluton kokeilemaan uutta sängyssä, lähes yhtä moni (52 %) sanoi intohimon puuttuvan parin väliltä, puolet (50 %) mainitsi syyksi vaihtelun puutteen ja yhtä moni kaipasi säännöllisyyttä.
Edellä mainitut asiat ovat Ashley Madisonin jäsenten mukaan olennaista seksuaalisen tyytyväisyyden kannalta, mutta katoavat suhteesta ajan mittaan. Joissakin tapauksissa seksi ei vain vähene, vaan se loppuu kokonaan.
Joillakin pareilla seksiä ei ole ollut vuosiin: kuten jo aiemmin mainittiin, 30 prosentilla seksiä ei ole ollut seksiä 5-10 vuoteen, kun taas 34 prosenttia ei ollut harrastanut seksiä kumppaninsa kanssa 1-5 vuoteen ja 19 prosentilla oli vierähtänyt aikaa yli 10 vuotta. Seksiterapeutti Tammy Nelsonin mukaan seksilelut voivat olla tapa kuroa umpeen ”nautintoeroa”.
”Seksilelut niin yksin kuin yhdessä kumppanin kanssa käytettäessä voivat olla hauskoja, minkä takia niitä sanotaan leluiksi, eikä niitä ole suunniteltu korvaamaan kumppania, vaan parantamaan nautintoa entisestään joko yksin tai jonkun muun kanssa”, Nelson muistutti.
Salasuhde avasi silmiä
Ashley Madisonin tutkimuksesta selvisi, että monille sivuton jäsenille pettäminen oli tapa löytää todellinen itsensä. Esimerkiksi neljännes (24 %) vastaajista oppi salasuhteidensa kautta, että heidän seksiviettinsä on korkeampi kuin he kuvittelivat.
Viidennes (21 %) sen sijaan oli huomannut, että he eivät tunteneetkaan vastahakoisuutta seksiä kohtaan yleisesti, kuten olivat luulleet, vaan vastahakoisuutta seksiin oman kumppanin kanssa. Yahoo!Lifestylen mukaan uskottomuutensa ansiosta pettämissivuston jäsenet ovat muun muassa voineet tuoda seksielämäänsä uusia asentoja (56 %), seksiviestien lähettelyä (40 %) ja seksilelujen käyttöä (36 %).
Tutkimuksen mukaan vain pieni osa vastaajisa (10 %) vieritti syyn uskottomuudelle epänautinnollisen seksin syyksi. Yahoo!Lifestylen mukaan tää osoittaa, että avioseksiä voi olla yhä tyydyttävää, kunhan se huomioi molempien osallisten tarpeet.
Ashley Madisonin jäsenet itse asiassa arvioivat, että heidän seksielämänsä puolisonsa kanssa suhteen alussa oli parasta seksiä, jota he olivat saaneet. Nykyhetkeen verrattuna oli kuitenkin tapahtunut muutos arviossa: 7,3/10 alussa ja 3,8/10 nykyään.
Yhden uskottoman naisen tarina
Toisinaan, kun aikaa kuluu ja elämästä tulee monotonisempaa, voi olla vaikea löytää tyydytystä vain yhden ihmisen kanssa. Yahoo!Lifestylen mukaan tämän takia jotkut uskovat uskottomuuden olevan tapa parantaa avioliittoa ja se täyttää tarpeen seksuaaliselle vaihtelulle ja säännöllisyydelle sekä samalla tekee seksistä kotona vähemmän ’askaremaisen’ tai seksin puutteen helpommaksi kestää.
Eräs Ashley Madisonin 50-vuotias jäsen kuvaili asiaa näin:
”Seksi oli hyvää, kunnes se vähentyi lasten synnyttyä. Seksiä muutaman viikon välein piti minut tyytyväisenä, mutta juuri kun ajattelin tilanteen paranevan, hänen rappeumasairautensa oireet ilmenivät. Kun olin 38-vuotias, seksi ja intiimiys oli hiipunut lukuun ottamatta kourallista kertoja vuosien aikana”, hän aloitti.
”Yksinäisyys oli ottanut minut valtaansa siihen mennessä, kun tapasin salasuhdekumppanini 47-vuotiaana. En voi kuvailla kipua, jota intiimiyden puute aihuettaa, mutta riittää kun sanon, että kaipasin enemmän sitä, että minusta pidetään kiinni kuin kaipasin seksiä. Rakastajani syleily, rakkaus ja huomio pyyhkivät pois yksinäisyyteni ja aviomiestäni kohtaan kasvaneet kaunat seksiin liittyen”, hän jatkoi.
”Kun yksinäisyyttä ja kipua ei ole, olen onnellisempi, kärsivällisempi ja parempi vaimo, joka ei enää sure seksielämänsä menettämistä”, nainen päätti.
Lähde: Yahoo!Lifestyle
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 10 vinkkiä, joiden avulla saat poikaystäväsi kosimaan sinua
- Nämä 10 merkkiä kertovat ettet ole koskaan menossa naimisiin
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti
- Tämä Disney-prinsessa olet tähtimerkkisi perusteella – Ariel, Tuhkimo vai Belle?
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- 3 neuvoa, joiden avulla vältätte parisuhteen yleisimmän riidan aiheen
- 9 asiaa, joita sinun kannattaa alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- 7 merkkiä, joista tunnistat, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Nämä 20 merkkiä paljastavat, että mies pitää sinua todella viehättävänä ja kuumana
- Tämä on kaikkein älykkäin horoskooppimerkki – tarkista kuulutko sinä heihin
- Tee päivittäin nämä 5 aamurutiinia, jos olet yli 50-vuotias nainen
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Juo lasi sitruunavettä aamulla ja huomaat 10 muutosta kehossasi
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten
- Juo lasillinen vettä, johon on lisätty omenaviinietikkaa – 5 mieletöntä vaikutusta
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä