Näistä 7 asiasta miehet pitävät naisissa
Naisten ei tarvitse aina olla viimeisen päälle laittautuneita miestä varten.
Vaikka nainen voi tehdä itsestään vastustamattoman miehen silmissä monilla tavoin. Times of India listasi seitsemän asiaa, joiden voisi olettaa toimivan vähiten, mutta ne ovatkin yllättäen asioita, joista miehet pitävät naisissa.Näistä asioista miehet pitävät naisissa:
1. Ei meikkiä On hyvin mahdollista, ettei mies kiinnitä ollenkaan huomiota huolella viimeistelemääsi smokey eye -meikkiin tai uuteen poskipunaasi. 2. Yhteensopimattomat alusvaatteet Miestä miellyttääksesi sinun ei ole mikään pakko valita sävy sävyyn olevia alusvaatteita. Näin voit osoittaa miehelle, ettet ollut valmistautunut riisutumaan hänen edessään, mutta haluat kuitenkin niin tehdä. 3. Naisen nokkeluus Miehet eivät ole vain ulkoisen olemuksen perään. Joskus kannattaa myös osoittaa pystyvänsä vitsailemaan itsensä kustannuksella, se kertoo itsevarmuudesta. 4. Kurvit Vaikka mallit ja monet julkkistähdet ovat langanlaihoja, pitävät miehet todellisuudessa enemmän naisesta, jolla on muotoja. 5. Iso, löysä paita yllä unille Pysyttele arkisena ja hänenkin on helpompi olla mukavasti seurassasi. Jos olet jatkuvasti viimeisen päälle laittautunut, voi se alkaa ahdistaa miestä. 6. Laittamaton tukka Sekaisin oleva, esimerkiksi yöunien jäljiltä laittamaton hiuspehko on miesten mielestä yllättävänkin seksikästä. 7. Katsekontakti Tee itsestäsi vastustamaton katsomalla häntä suoraan silmiin ja tuo aikeesi selviksi. Älä ujostele. Lähde: Times of IndiaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani