Naiset tuntevat eniten vetoa vahvalta näyttäviin miehiin, paljastaa tutkimus

Vahvalta näyttävä mies saa sukat pyörimään naisten jaloissa.
Australialainen tutkimus on vahvistanut sen, minkä monet naiset jo tietävät itsekin: naiset tuntevat enemmän vetoa (ovat seksuaalisesti viehättyneempiä) vahvalta näyttäviin miehiin, kertoo The Independent.
Queenslandissa sijaitsevan Griffithin yliopiston tutkijat perehtyivät siihen, minkälaiset tekijät vaikuttivat eniten naisten miehiä kohtaan tuntemaan viehättymiseen. Tutkimuksellaan he paljastivat, että vaikuttavin tekijä oli fyysinen vahvuus.
The Independentin mukaan tutkimusta varten tehtiin kysely 150 naiselle, minkä jälkeen tutkijat tulivat tulokseen, että he pystyivät melkein ennustamaan, kuinka viehättävä mies oli kolmen tekijän perusteella: miten fyysisesti vahvalta hän näyttää, kuinka pitkä hän on ja kuin hoikka hän on.
Tutkimusta varten tehtiin kaksi erillistä koetta. Näiden kokeiden aikana naisille näytettiin kokovartalokuvia miehistä ja naiset arvioivat miesten fyysistä vahvuutta ja viehättävyyttä.
The Independentin mukaan vaikka osa naisista suosi feminiiniseltä näyttäviä kasvoja kuvia arvioidessaan, suosi lähes jokainen tutkimukseen osallistunut nainen niitä miehiä, jotka näyttivät heikon sijaan vahvoilta. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että vahvimmat miehet olivat myös viehättävimmät.
Lisäanalyysin avulla ilmeni, että myös pituus ja hoikkuus olivat naisten suosiossa ja nämä tekijät yhdessä vahvuuden kanssa vastasivat 80 prosentista miesten yleisestä viehättävyydestä vartalon suhteen.
Tutkimuksen tekijät totesivat, että naiset valitsevat miehiä pohjautuen ”muinaisiin vihjeisiin miesten taistelukyvyistä” ja antoivat kunnian naisten mieltymyksistä vanhoille pariutumisrituaaleille, joissa naiset valitsevat kumppanin, jonka kokivat parhaiten elättämään heitä.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi