Nainen, tässä tilassa olet aidoimmillasi – ei ole silti hyvä asia
Saako alkoholin juominen meidät tekemään typeryyksiä vai alentaako se vain sitä kynnystä tehdä jotain sellaista, jonka haluaisi tehdä, mutta selvin päin ei uskalla?
Kun tekee humalassa jotain sellaista, jota katuu, tulee se pistettyä helposti alkoholin juomisen syyksi. Jokainen haluaisi, että ei ole oikeasti lainkaan sellainen, jollaiseksi humalassa tulee. Mutta onko se totta? Tutkimukseen mukaan ei ole.
Tutkimuksen mukaan ehkä vain krapulan voi laittaa alkoholin piikkiin
On tehty tutkimus, jonka mukaan ainoa asia, josta voi syyttää alkoholia, on krapula ja oksentelu. Toisin kuin yleisesti uskotaan, humalassa saattaa olla enemmän oma aito itsensä kuin selvin päin. Tässä alla on tutkimuksesta saatuja vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät humalakäyttäytymiseen.
1. Luulet olevasi humalassa täysin eri ihminen kuin selvin päin, mutta olet väärässä.
Tutkimuksen mukaan ihmisen persoona pysyy aika lailla samana juopuneena kuin mitä se on selvänä. Kun tutkimuksessa mukana olleille annettiin alkoholia ja osa luuli saaneensa sellaista, hekin muuttivat käytöstapojaan, jotka luulivat saaneensa alkoholia. Jos sanotaan, että olet humalassa erilainen, ehkä vain uskot sen takia olevasi humalassa erilainen mitä oikeasti olet. Todennäköisesti oletkin ehkä vain enemmän aito itsesi, kun uskallat tuoda sen helpommin esille.
2. Miksi humalassa ollaan sosiaalisempia?
Ehkä jos olet todella sisäänpäin kääntynyt ja epäsosiaalinen, alkoholi voi tehdä sinusta sosiaalisemman kuin oletkaan. Mutta ei niin paljon kuin luulet. Jos olet sosiaalinen, ei alkoholi tee sinusta ehkä sen sosiaalisempaa kuin mitä selvin päin olet.
Muistathan huomoida kaikki alkoholin vaarat!
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani