Näin voit harrastaa suihkuseksiä niin, että se on tarpeeksi turvallista
Suihkuseksi kuulostaa hyvältä idealta, mutta sen toteuttaminen ei aina onnistu niin kuin oli alun perin ajatellut.
Valitettavan monien suihkuseksikokemukset eivät ole olleet kovin hyviä. Silloin on voinut sattua liukastumisia, kaatumisia tai ainakin jotain kiusallisia tapahtumia, kun on yritetty mahtua sekstailemaan suihkukaapissa tai kylpyammeessa. Sen voi tehdä myös turvallisella tavalla, kun hyödyntää näitä alla olevia neuvoja.
Huomio nämä turvallisuus asiat ennen kuin harrastat suihkuseksiä
Mitään pyöräilykypärää tai muita suojia ei tarvitse käyttää, jotta suihkuseksiä voisi harrastaa ilman haavereita. Jos pitää kummatkin jalat koko ajan turvallisesti maassa, ei ole niin suurta liukastumisen vaaraa. Ainakin se auttaa pysymään paremmin tasapainossa. Myös tuolia voi käyttää apuna ja istua siinä, jolloin horjahtamisen vaara vähenee. Kaupoissa myydään ihan suihkuun tarkoitettuja istuimia.
Kannattaa tarkistaa myös, että suihkun lattia ei ole liukas eikä sinne ole pudonnut saippuaa, johon voi kesken puuhastelun liukastua. On olemassa myös suihkuun tarkoitettuja liukuestemattoja.
Jos haluat panostaa oikein kunnolla suihkuseksin harrastamiseen, hanki suihkuusi tanko, josta voit pitää kiinni seksin aikana ja pysyt turvallisesti pystyssä. Jos et halua porata suihkuseinään reikiä, on olemassa myös imukupilla kiinnitettäviä seinätukia.
Seksilelujakin voi ottaa turvalliseen suihkuseksiin mukaan, kunhan muistaa tarkistaa, että ne kestävät kastumista. Osa saattaa kestää vain pieniä vesiroiskeita ja osa jopa veteen upottamista.
Lähde: The Self
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia