Näin vältät krapulan – tee tämä helppo juoma ennen kuin menet nukkumaan
Näin helpolla tavalla voit välttää krapulan seuraavana päivänä.
Joulukuu on yleensä täynnä erilaisia juhlia, kuten työpaikan ja eri kaveriporukoiden pikkujouluja. Usein pikkujouluohjelmaan kuuluu vaihtelevan ohjelman lisäksi syömistä ja juomista, ja juomispuoli yleensä korostuu useimmissa pikkujouluissa.
Yleensä pikkujouluihin kuuluu olennaisesti esimerkiksi terästettyä glögiä, munatoteja tai skumppaa, ja melko usein pikkujouluissa tulee juotua vähän enemmän kuin pitäisi, tai ainakin enemmän kuin oma pää oikeastaan kestäisi.
Yleensä seurauksena on seuraavan päivän krapula, mutta kuka nyt varsinkaan joulun alla ehtisi viettää koko päivää krapulassa, kun tekemistä olisi niin paljon? Pitäisi siivota, ostaa lahjoja ja kokata, eikä olisi aikaa viettää koko päivää sohvalla tai kylppärissä.
Nyt krapulaan ehdotetaankin pelastusta uudesta juomasekoituksesta. Ravitsemustieteilijän kehittämä uusi krapulajuoma nimittäin olisi apu siihen, että juhlinnan jälkeistä huonoa oloa ei tulisi.
Juoman resepti on helppo: sekoita vesilasilliseen ruokalusikallinen omenasiideriviinietikkaa ja hieman hunajaa, ja alkoholin luvataan pilkkoutuvan kehossasi nopeammin. Juoma pitää juoda juhlinnan jälkeen ennen nukkumaanmenoa.
Kokeile tätä vinkkiä seuraavien juhlien jälkeen ja testaa, toimiiko se omalla kohdallasi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: InStyle
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea