Näin pääset selluliitista eroon – katso vinkit
Selluliitti, epätasainen appelsiini-iho, myöhemmin jopa kuoppamainen ihon rakenne.
Selluliitti on monelle meistä ikävä ulkonäköhaitta. Selluliitti voi myös olla todella arka kosketukselle. Monesti ajatellaan, että selluliitti on vain ylipainoisten ongelma, mutta selluliittia esiintyy kaiken kokoisilla ihmisillä. Huono ääreisverenkierto jaloissa saattaa edesauttaa selluliitin muodostumista, erityisesti yhdistettynä vääränlaiseen ruokavalioon.
Selluliitti on ihon epätasaisuutena näkyvä, aineenvaihdunnan hidastuksen seurauksena syntyvä rasvakertymä. Selluliitti ei kuitenkaan ole vain rasvaa; se koostuu myös ylimääräisestä sokerista, jotka ovat myöhemmin muodostuneet rasvaksi jo ”tukkeutuneille” alueille. Ruokavaliolla ja liikunnalla voi vaikuttaa selluliitin syntyyn merkittävästi. Selluliittia esiintyy yleensä reisissä, pepussa ja vatsan alueella.
Naisilla selluliitti on moninverroin yleisempää kuin miehillä. Selluliittiä on olemassa kolmea erilaista: ihon appelsiinimaisuus tai epätasaisuus, joka näkyy vain ihoaluetta puristettaessa, selluliitti, joka erottuu ilman alueen kostetusta muhkuramaisina alueina/appelsiini-ihona sekä jopa kuoppaisina muodostelmina sekä selluliittialueet, jotka ovat muhkuraisia ja selkeästi nähtävissä, ja ihoalue voi olla myös kosketusarka.
Näillä vinkeillä pääset selluliitista eroon:
1. Toimenpiteet
Kuivaharjaus, kylmä- kuuma suihkut, alueen aktivointi hieromalla ja lisäksi selluliittituotteiden käyttö. Myös kosmetologin tekemät laitehoidot sarjahoitoina ovat hyvä ja tehokas valinta. Kärsivällisyyttä tarvitaan, mikäli selluliitti on päässyt muodostumaan pidemmän aikaa, vie sen poissaaminenkin aikaa. Suosittelenkin ylläpitävänä tekemään ennaltaehkäisevänä aina silloin tällöin kuivaharjausta, kun verenkierto alueella on hyvä muodostuu selluliittiäkin heikommin.
2. Ruokavalio ja vaatteet
Ruokavaliolla on merkitystä selluliitin kannalta, joten syö terveellisesti ja muista juoda tarpeeksi vettä. Näin varmistat, että aineenvaihdustasi pelaa hyvin. Myös kireät vaatteet voivat aiheuttaa selluliittiä herkemmin, erityisesti mikäli ihoalue on jatkuvasti puristuksissa. Varsinkin istuma työtä tekevillä selluliitin muodostuminen on yleisempää.
3. Kahvinpurut
Oletko koskaan ajatellut käyttää kahvinpuruja selluliitin poistossa? Kokeile, se toimii! Muista kuitenkin että kahvinpurut ja niiden sisältämä rasva sattaa tukkia viemärisi, joten käytä vaikkapa suojamuovia, jotta saat enimmät purut kerättyä roskiin.
Keitettyjä kahvinpuruja voi todellakin hyödyntää selluliitin häätämiseen. Hiero kahvinpuruja n. 10min per alue ja huuhdo sitten pois. Kahvinpurut kuorivat iholtasi kuolleen ihosolukon, ja kahvi silottaa ihoa tehokkaasti ulkoisesti käytettynä. Muista tehdä ylöspäin suuntautuvia, kitkaavaa aiheuttavia liikkeitä. Kahvin myös sanotaan hoikentavan, joten tulet varmastikin yllättymään tuloksista! Halutessasi voit sekoittaa kahvinpurut myös naamioon ja kääriä kelmuun selluliittialueelle n. 15 min ajaksi, jonka jälkeen jälleen hangata aluetta hiukan.
Yhteistyössä:
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Tämä asia saa sinut näyttämään muiden silmissä rikkaalta
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä ovat ihanteellisen naisvartalon mitat – hänellä on sellainen
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein