Näin astianpesukone auttaa kasvojasi pysymään hehkeinä
Kukapa olisi uskonut, että kauneudenhoidon ja astianpesukoneen välillä olisi yhteys.
Kukapa meistä ei haluaisi, että kasvomme näyttäisivät aina yhtä hehkeiltä ja hyvin hoidetuilta, ja ihomme olisi priimakunnossa? Kauneus ei kuitenkaan usein tule ilman vaivannäköä, ja esimerkiksi ihonhoitorutiineista kiinnipitäminen vaatii aamuin illoin melko paljon aikaa.
Vaikka moni meistä muistaakin käyttää ahkerasti seerumeja ja kasvovesiä, ja näkee vaivaa loihtiakseen kasvoilleen hehkeän meikin, ei monikaan tule ajatelleeksi seuraavaa: jos käytät kauneudenhoidossa päivittäin likaisia suteja, pinsettejä ja muita välineitä, viemme bakteereita ja muita epäpuhtauksia jatkuvasti ihollemme.
Ihotautilääkärit ja meikkitaiteilijat kehottavatkin meitä pesemään kaikki kauneudenhoidonvälineemme vähintään kerran viikossa, jotta emme tekisi hallaa terveydellemme ja hyvinvoinnillemme likaisia välineitä käyttämällä.
Mutta kuinka moni meistä voi rehellisesti väittää tekevänsä tämän tärkeän asian kerran viikossa? Veikkaan, että aika harva. En ainakaan itse muista koskaan tehdä tällaisia asioita tarpeeksi usein.
Mutta tiesitkö, että sen sijaan, että hinkkaisit kaikkea puhtaaksi käsin, voit myös heittää välineet tiskikoneeseen! Asiantuntija neuvookin huuhtelemaan välineet ensin kylmällä vedellä hanan alla, ja asettamaan ne sen jälkeen astianpesukoneeseen samaan koriin, missä peset myös ruokailuvälineet.
Tämä kikka kenties helpottaa pitämään tarpeeksi usein huolta kaikista kauneudenhoidon välineistäsi, ja kasvosi kiittävät!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: House Beautiful
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä oireita lapsella ei pidä jäädä seurailemaan – happomyrkytys johtaa hoitamattomana kuolemaan