Näiden erikoisten syiden vuoksi useat parit muistuttavat toisiaan
Oletko miettinyt, kuinka monet parit näyttävät jopa ihan sisaruksilta? Et ole ainoa, joka on tätä samaa joskus pähkäillyt.
Monet parit näyttävät kasvoiltaan samankaltaisilta, eikä The List -sivuston saamien tietojen mukaan kyse ole pelkästään heteropareista, kuten täällä miehille ja heidän kumppaneilleen omistetulla sivustolla on huomattu.
Sama on huomattu myös julkisuudessa olevista pareista. Huffpost -sivuston esittelemät julkkisparit näyttävät todellakin kasvoiltaan samanlaisilta. Esimerkiksi Blake Lively ja Ryan Reynolds ovat todellakin kasvoiltaan samankaltaisia. Vincent Kartheiser ja Alexis Bledel menisivät jopa kaksosista? Katso kuvat täältä.
Yhteiset vuodet saavat näyttämään samalta
Useat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että parit muistuttavat usein toisiaan, mutta tutkijat ovat eri mieltä siitä, miksi näin on. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että pariskunnat eivät näytä toisiltaan välttämättä vielä naimisiin mennessään. Mutta vuosien jälkeen he voivat näyttää, koska he ovat jakaneet sitä ennen samoja tunteita ja ovat saaneet kasvoilleen samanlaisia ryppyjä.
Tutulta näyttävät kasvot ovat turvallinen valinta
Toinen tutkimus on ristiriidassa näiden toisten tulosten kanssa. Sen mukaan ihmiset valitset parikseen helposti itsensä kaltaisia ihmisiä. Mutta miksi halutaan puolisoksi sellainen, jonka kasvoissa on samanlaisia piirteitä kuin itsellä? Eikö se anna itsestä vähän pakkomielteisen tai narsistisen kuvan? Mutta kyse on vain siitä, että tutut kasvot vain kiinnostavat enemmän ja tuntuvat turvallisemmalta.
Evoluutiokin voi vaikuttaa valintaan
Myös evoluutiolla on saatu selitettyä asiaa. Kun valitsee itsensä näköisen puolison, tulee sillä varmistettua, että saa siirrettyä omalta näyttäviä geenejä eteenpäin yhteisille lapsille. Samannäköisellä ihmisellä on yleensä myös samankaltainen immuunijärjestelmä, joten voisiko sekin vaikuttaa valintaan?
Lähde: The List
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Tämä asia saa sinut näyttämään muiden silmissä rikkaalta
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä ovat ihanteellisen naisvartalon mitat – hänellä on sellainen
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten