Loman on tapana kerryttää ylimääräisiä kiloja, mutta näiden neuvojen avulla pystyt välttämään ylimääräiset vatsamakkarat.

Loman tarkoitus on, että pystyt rentoutumaan ja nauttimaan olostasi. Ikävä kyllä tämä näkyy useimmilla myös siinä, että lomalla tulee herkuteltua paljon normiarkea enemmän ja useammin. Harva keskittyy pitämään ateriarytminsä ajallaan, ja monen kohdalla veden tankkaaminen muuttuu viinin litkimiseksi.

Lomalla onkin tarkoitus nauttia, mutta loman jälkeiset kilot eivät ilahduta ketään. Mitä jos lomalla olisikin mahdollisuus nauttia, mutta muutamalla helpolla keinolla voisit välttää kilojen kertymisen?

Kokeile seuraavaa 10 nerokasta kikkaa, ja pystyt nauttimaan lomastasi ilman massiivisia lisäkiloja.

  1. Vältä lentokoneruokaa
    Lentokoneessa tarjoiltava ruoka on yleensä ahdettu täyteen suolaa ja sokeria, koska yläilmoissa makuaistimme heikkenee. Harva pystyy silti väittämään nauttivansa lentokoneruoasta, joten kannattaa suosiolla jättää lentokoneen ateria väliin. Osta sen sijaan kentältä jotain terveellisempää mukaan koneeseen, tai odota, että olet kohteessa.

  2. Aamiaisbuffa
    Hotellin aamiaisbuffassa on helppo tehdä ylilyöntejä, sillä tarjontaa on niin paljon. Järkevintä onkin suunnistaa suoraan jonkin proteiinipitoisen vaihtoehdon luo, ja aloittaa aamu syömällä munakas kasvisten kanssa. Näin vältyt ylimääräisten hiilareiden ja sokeristen mehujen juomiselta.

  3. Oikea jäätelö
    Monet kuvittelevat sorbetin olevan jäätelöä kevyempi vaihtoehto, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Sorbetti on nimittäin pumpattu täyteen sokeria. Valitse mieluummin normaali jäätelö, ja vältä vohvelia. Paras vaihtoehto on siis maito- tai kermajäätelö kipossa.

  4. Valitse vasen käsi
    Tämä vinkki on todella nerokas! Oletko oikeakätinen? Aseta siinä tapauksessa vesilasi oikean kätesi viereen, ja alkoholia sisältävä juoma vasemman käden viereen. Juot näin automaattisesti vähemmän alkoholia, ja enemmän vettä.

  5. Kieltäydy naposteltavasta
    Moni tekee baarissa sen virheen, että alamme napostelemaan suolaisia pähkinöitä, suolatikkuja tai muita epäterveellisiä naposteltavia. Emme usein edes huomaa, kuinka paljon juomisen lisäksi kätemme liikkuu herkkukipon ja suun välillä. Kannattaakin siis pyytää tarjoilijaa siirtämään kippo pois luotamme, sillä napostelua ei kannata edes aloittaa.

  6. Päivittäinen herkku
    Kukaan ei tietenkään halua sysätä herkkuja kokonaan syrjään loman aikana. Toisaalta kukaan ei myöskään halua palata kotiin yhtä kokoa isompana. Tee siis näin: päätä, että saat joka päivä syödä yhden herkun, olipa se pizzaa, jäätelöä tai kakkua. Syö muuten terveellisesti, ja nauti täysin rinnoin herkustasi.

  7. Palvelus baarimikolta
    Pyydä baarimikolta palvelusta: kerro hänelle, että haluaisit mahdollisimman vähäsokerin drinkin, ja kysy voisiko hän välttää sokeria, siirappeja ja makeita mehuja, kun hän tekee drinkkisi. Hän todennäköisesti pitää esittämästäsi haasteesta, ja saat tuloksena raikkaan ja vähäkalorisen drinkin.

  8. Illallisbuffa
    Päätä jo etukäteen, että syöt ensin runsaan salaatin alkuruoaksi, ja pidä sen jälkeen pieni tauko. Näin salaatti ehtii laskeutumaan ja huomaat, kuinka nälkäinen todellisuudessa enää olet. Tämän jälkeen suunnittele, mitä valitset pääruoaksi sen sijaan, että ruoanhimoissasi juokset hakemaan jokaista ruokaa vähän, sillä siitä kertyy lopulta aina liikaa ruokaa lautasellesi. Pidä aina tauko, kun olet syönyt, ennen kuin haet lisää. Näin tiedät helpommin, onko sinulla enää oikeasti nälkä. Jos olet jo täynnä, älä hae ruokaa enää lisää.

  9. Paluu arkeen
    Lomarutiineja on vaikea lopettaa heti kättelyssä, mutta pyri siirtymään normaaliin arkirutiineihin mahdollisimman pian kotiin palattuasi. Lopeta viinin litkiminen joka aterialla ja täytä jääkaappi terveellisillä ruoilla.

  10. Älä panikoi
    Älä hyppää vaa’alle heti kotiin palattuasi, sillä vaa’an lukemaan ei voi vielä luottaa. Todennäköisesti kärsit jonkinasteisesta ummetuksesta ja nesteen kertymisestä, eikä vaaka näytä lukuja, jotka vastaisivat todellisuutta. Odota siis ainakin 5 päivää ennen kuin punnitset itsesi, jolloin saat paljon luotettavamman lukeman kokonaistilanteesta.

    Ota neuvot talteen seuraavalla lomallasi!

    Jaa artikkeli myös ystävillesi!

    Lähde: The Sun / Kuva: Armin Rimaldi, Pexels