Monipuolisuutta nudenvärisiin alusvaatteisiin – sopiva sävy kaikkien naisten saataville

Uuden malliston myötä jokaisen naisen pitäisi pystyä löytämään itselleen sopivan väriset nudet alusvaatteet.
Kun kaupoista etsii nudenvärisiä vaatteita tai meikkejä, on sävyjen määrä usein hyvin rajallinen siihen nähden, että erilaisia ihonvärejä on useita. Nyt alusvaatteiden kohdalla tämä rajallisuus halutaan heittää unholaan – ainakin yhden merkin toimesta.
Alusvaatemerkki Naja on esitellyt Nude for All -mallistonsa, jonka on tarkoitus tarjota nimensä mukaisesti nudenväriset alusvaatteet kaikille naisille. Huffington Postin mukaan valikoimasta löytyy alushousuja ja rintaliivejä seitsemässä eri sävyssä vaaleasta tummaan ja itselle sopivaa sävyä voi selvittää meikkivertailun avulla Najan kotisivuilla.
Naja on lanseerattu vuonna 2014 ja sitä pyörittävät Catalina Girald ja vuonna 2015 mukaan tullut näyttelijä Gina Rodriguez. Girald sai inspiraation mallistoonsa nähtyään kesäolympialaisissa vuonna 2012 voimistelija Gabby Douglasilla nudesävyiset kääreet nilkoissaan, mitkä eivät kuitenkaan sopineet hänen omaan ihonsävyynsä.
Saatuaan rahoituksen nudenväristen vaihtoehtojen määrän lisäämiseksi, Naja aloitti 23 sävyvaihtoehdolla ja pyysi erilaisia ihmisiä sovittamaan niitä.
”Sain kuulla kerta toisensa jälkeen alusvaatteita sovittavielta naisilta, kuinka siistiä oli nähdä alusvaatteita heidän omaan ihonväriin sopien. Siitä tiesin, että tästä tulisi todella voimakas projekti”, Girald sanoi Huffington Postille.
Nude for All -mallistoa on mainostettu kymmenen naisen avulla ja heistä kukaan ei yleensä työskentele mallina. Esimerkiksi yksi heistä on venezuelalainen ballerina ja yksi työskentelee ohjelmistosuunnittelijana.
Giraldi kertoikin Huffington Postille valinneensa malleiksi naisia, joilla on niin vaikuttava työ kuin ääni omassa yhteisössä, jotta Najan malliston viestiä monimuotoisuudesta saadaan vielä enemmän esiin.
”Oli mainio lisä tarinamme kertomiseen, että mukana on nainen, joka on työssä, joka perinteisesti nähdään miehen työnä”, Girald kommentoi.
Alta näet esimerkkejä siitä, miltä Nude for All -mallisto näyttää:
Voit tutustua mallistoon lisää täällä.
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä