Mmiisas on suosittu suomalainen Youtube-vloggaaja. Tunnetko jo hänet?
Mmiisas on suosittu suomalainen videobloggaaja eli vloggaaja. Tubettamisen keväällä 2013 aloittaneen keuruulaistytön kanavalla on lähes 156 tuhatta seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu yli 13 miljoonaa kertaa.
Nimimerkin mmiisas takana vloggaa 20-vuotias keuruulaistyttö Miisa Rotola-Pukkila. Aamulehdelle antamassaan haastattelussa Rotola-Pukkila kertoo suunnittelevansa videoiden käsikirjoituksen etukäteen ja leikkaavansa videot nopeiksi. Videoilla hän esiintyy aina meikattuna ja huoliteltuna. Vloggauksen lisäksi Rotola-Pukkila kirjoittaa muoti- ja lifestyleblogia even angels will fall. Koko vloggaus alkoi itseasiassa blogista, kun sen lukijat pyysivät häntä kuvaamaan videon itsestään. Epäröinnin jälkeen hän julkaisi videon Lontoon matkaltaan. Nyt hän julkaisee oman videon Youtube-kanavallaan säännöllisesti kerran viikossa, sunnuntaisin. Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi Googlen julistaneen mmiisasin kanavan viime vuoden nopeiten kasvaneeksi videobloggaus-kanavaksi Suomessa. Mmiisasin Instagram-tili on niin ikään kerännyt huikeat 134 tuhatta seuraajaa. Löydät hänet myös Tumblrista ja Twitteristä. Lähde: Youtube, Aamulehti, NytLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä