Missä päin harrastetaan eniten sooloseksiä? – yksi osa Suomea erottuu muista
Seksivälineiden ja sen myötä myös sooloseksin harrastaminen yleistyy Suomessa vuosi vuodelta.
Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen mukaan joka viides suomalainen harrastaa sooloseksiä 2–4 kertaa viikossa. Tulokset perustuvat vuonna 2022 tehtyyn tutkimukseen, jossa tutkittiin suomalaisten seksielämää yhdessä muiden kanssa ja yksin.
Miehet ovat vähän naisia innokkaampia sooloseksin harrastajia. Eroja löytyi myös maantieteellisesti. Länsi-Suomesta löytyy eniten (30 %) vähintään kaksi kertaa viikossa sooloseksin harrastajia ja Pohjois-Suomesta vähiten (19 %). Yli viidesti sitä harrastavien kohdalla eroja ei juurikaan eri Suomen osien kesken löytynyt.
Sooloseksin harrastaminen vähentyy iän myötä. Sitä eniten harrastavat ovat 25–34-vuotiaita (42 %).
Sooloseksillä on monenlaisia positiivisia vaikutuksia
Kaalimato.comin seksuaaliterapeutin Annukka Lavikaisen mukaan sooloseksistä saadaan monenlaista hyötyä.
”Mielihyvää tuottava kosketus laskee kortisolitasoja, seksuaalinen kiihottuminen vapauttaa aivoissa niin kutsuttuja onnellisuushormoneja ja itsetyydyttäminen voi vähentää kipuja, lievittää stressiä ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Itsetyydyttämisen avulla ihminen oppii tuntemaan omaa kehoaan ja seksuaalireaktioitaan.” Lavikainen sanoo.
Sooloseksi tekee hyvää myös terveydelle, koska sen myötä esimerkiksi eturauhasvaivojen riski voi pienentyä, lantionpohjanlihakset saavat säännöllistä harjoitusta, unen laatu voi parantua ja virtsanpidätyskyky kohentua.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2022 ja otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa