Mikä nukkuma-asento sopii sinulle parhaiten? – Pieni muutos on avain parempaan yöuneen
Uni on iso osa elämäämme, vaikka emme joka yö nukkuisikaan kahdeksaa tuntia.
Jos sinulla on vaikeuksia saada tarpeeksi unta tai koet kipua ja kehosi rasittuneeksi yön aikana, on hyvä kiinnittää huomiota nukkuma-asentoon.
Eri nukkumisasennoilla on erilaiset edut. Itsensä sopeuttaminen uuteen asentoon voi olla hyvän unen laadun salaisuus. Tässä ovat neljä parhaaksi todettua nukkuma-asentoa.
Sikiöasento
On monia syitä, miksi tämä on yksi suosituin nukkumisasento. Esimerkiksi alaselän ollessa on kipeä, kannattaa kokeilla sikiöasennossa nukkumista, useat suosivat tätä nukkumisasentoa myös raskausaikana. Asento rauhoittaa, sillä onhan tämä asento meille tuttu, jo ihan elämämme alkuajoilta.
Valitettavasti sikiöasennossa nukkumisella on muutamia haittoja. Varmista, että et ole asennossa liian tiukasti, sillä se voi rajoittaa syvään hengittämistä. Lisäksi, jos sinulla on nivelkipua tai jäykkyyttä, nukkuminen tiukassa sikiöasennossa saattaa tehdä sinut kipeäksi aamulla.
Voit parantaa sikiöasennon mukavuutta laittamalla tyynyt polviesi väliin.
Kyljellään makaaminen, varsinkin vasemmalla
Kyljellään nukkuminen vähentää kuorsaamista ja helpottaa närästystä, varsinkin, jos nukkuu vasemmalla kyljellä. Kuorsaamisen ja närästyksen väheneminen tunnetusti parantavat unenlaatua.
On hyvä kuitenkin muistaa, että vain tietyllä toisella kyljellä nukkuminen saattaa aiheuttaa niskan jäykkyyttä ja mahdollisesti myös enemmän ryppyjä sille puolelle, millä useammin nukut.
Tämänkin asennon mukavuuden parantamiseen voit käyttää tyynyä jalkojen välissä, sillä se mahdollistaa selkärangan asettumisen parempaan, suorempaan asentoon. Lisäksi kannattaa valita hyvä, niskaa tukeva tyyny, jotta kättä ei tarvitse laittaa pään tueksi, joka voi lisätä käden puutumista ja niskakipua.
Vatsallaan makaaminen
Jos kärsit uniapneasta ja myös kuorsaamisesta, on tämä asento sinulle eduksi. Tietenkin näiden kahden väheneminen saattavat olla ensiarvoisen tärkeää parempien yöunien takaamiseksi, mutta on hyvä tiedostaa, että vatsallaan makuu lisää riskiä niska- ja selkäkivuille.
Asentoa voi parantaa valitsemalla hyvin ohut tyyny tai olla käyttämättä tyynyä lainkaan. Tyynyn voi sen sijaan asentaa lantion alle.
Selällään makaaminen
Selällä nukkuminen tarjoaa eniten terveydellisiä etuja. Sen lisäksi, että se helpottaa selkärangan rasitusta, se voi myös auttaa lievittämään lonkan ja polven kipuja.
Tyyny polvien alla voi auttaa tukemaan selän luonnollista käyrää.
Lisäksi, jos rypyt ja iho-ongelmat huolestuttavat, on selällään nukkuminen omiaan madaltamaan riskiä saada ryppyjä, sillä kasvojen ihoon ei kohdistu painetta.
Kuorsaamisesta ja uniapneasta kärsiville, selällään nukkuminen taasen on epäedullisin asento.
Jaa univaikeuksista kärsiville kavereille!
Lähde: Healthline
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta