Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
Kun oma mies täyttää pyöreitä vuosia, haluaa hänelle tietysti antaa hyvän lahjan. Lahjapyynnöillä on kuitenkin jokin raja, jota ei voi ylittää.
Erään naisen, joka ei halua paljastaa nimeään, aviomies oli täyttämässä 30-vuotta. Mies oli halunnut toivoa itse mitä haluaa lahjaksi. Tuohon asti kaikki menikin hyvin. Mutta kun mies antoi vaimoilleen kokonaisen listallisen toiveita, niistä jokainen oli liian vaikea toteutettavaksi.
Lahjatoiveet eivät olleet materiaalia, joten kalliiksi ne eivät olisi tulleet yhtä kohtaa lukuun ottamatta. Jonkinlaiset hemmottelutkin olisivat varmasti vaimolta onnistuneet. Toiveet olivat kuitenkin niin itsekkäitä, että vaimo suuttui.
Mies halusi, että listan toiveita toteutettaisiin kokonaisen kuukauden ajan. Toiveita olivat esimerkiksi:
– ei kotitöiden tekoa
– saa pelata Xboxilla, milloin haluaa
– ei tarvitse maksaa omaa osuutta vuokrasta
– saa mennä ulos ystävien kanssa, milloin vain haluaa
– saa nukkua myöhään, eikä tarvitse herätä aamulla viemään lasta kouluun tai tehdä askareita
Mies siis halusi tämän listan mukaan kuukauden pituisen loman ja vapaata velvollisuuksistaan kumppanina ja isänä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä