Mielinauha-keräys mielenterveystyön hyväksi alkoi – Mikael Gabriel kannustaa ihmisiä kuuntelemaan toisiaan
Keräyksen tuotto käytetään kokonaan kotimaiseen kriisiauttamiseen.
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Mielinauha-keräys on alkanut keskiviikkona 1. huhtikuuta ja kestää 15. elokuuta saakka. Poikkeusoloissa käynnistyneen keräyksen varat suunnataan tänä vaikeana aikana kotimaiseen kriisiauttamiseen.
”Nyt jos koskaan tarvitaan kriisiauttamista. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa niin MIELI ry:n Valtakunnallinen kriisipuhelin kuin verkkoauttaminenkin ovat kuormituksen alla. Ihmiset tarvitsevat nyt kuuntelemista ja keskusteluapua. Mielinauha-keräys tarjoaa hyvän tilaisuuden välittää niistä, jotka tarvitsevat tukea ja apua”, kommentoi MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto Matturi.
Mielinauha-keräystä voi tukea niin lahjoituksin kuin ostamalla vihreän Mielinauhan. Tämän vuoden nauhan on suunnitellut Mikael Gabriel, joka toimii myös keräyksen kampanjakasvona.
”Mielen ongelmat ovat olleet minulle itselleni niin lähellä, että koen itse voivani viedä eteenpäin ymmärtävää viestiä. Kun olin nuori minua hämäsi, että aina käskettiin puhumaan. Minusta meistä jokaisen pitäisi tarjoutua kuuntelemaan. Jos jollakulla on aikaa kuunnella, toisella on myös aikaa puhua. Siksi valitsin mielinauhan tämänvuotiseksi viestiksi: Minä kuuntelen”, Mikael Gabriel sanoo.
”Silloin, kun mulla on ollu vaikeeta, mua on kuunneltu ja haluun antaa apua myös eteenpäin”, hän jatkaa.
Näytä, että kuuntelet – näin voit osallistua Mielinauha-keräykseen
Mielinauha-keräyksen sivuilla voit lahjoittaa varoja keräykseen tai aloittaa oman Mielipotti-keräyksen ja haastaa somessa ihmisiä lahjoittamaan keräykseesi. Lahjoittaa voi myös tekstaamalla sana MIELI numeroon 16499 ja näin lahjoitat 10 euroa.
Mielinauhoja voi ostaa muun muassa Ruohonjuuren verkkokaupasta tai Ruohonjuuren tai Tokmannin kassalta, jos olet muutenkin asioimassa näissä liikkeissä. Mielinauha-keräyksen sivuilla kerrotaan, että nauha tulee lähipäivinä myyntiin myös Tokmannin verkkokauppaan.
Suomen poikkeustilanteesta johtuen Mielinauhojen jälleenmyyjätilanne vaihtelee ja osa liikkeistä myy nauhoja vasta kesällä. Ajankohaisen tiedon nauhoja myyvistä liikkeistä löydät keräyksen kotisivuilta täältä.
Mielinauhan hinta on 4 euroa ja jokaisesta myydystä nauhasta lahjoitetaan 3 euroa MIELI ry:n kotimaiseen kriisiauttamiseen, kuten Kriisipuhelimeen ja verkkoauttamiseen.
Alta voit katsoa minuutin mittaisen, koskettavan kampanjavideon ja otsikon yläpuolelta 30 sekunnin version samasta kampanjavideosta. Lisätietoa keräyksestä löydät täältä.
LUE MYÖS:
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa