Miehet tekevät useammin aloitteen seksiin – nämä ovat naisten ja miesten suosituimmat tavat tehdä aloite
Naiset ja miehet suosivat erilaisia tapoja, kun tekevät aloitteen seksiin.
Kumpi yleensä tekee aloitteen seksiin, nainen vai mies? Tuoreen kyselyn tulosten perusteella on todennäköistä, että aloitteen tekee mies. Varatuille tarkoitetun deittisivusto Illicit Encountersin teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmesta miehestä (64 %) tekee aloitteen seksiin lähes joka kerta verrattuna vain kolmannekseen naisista (36 %), kertoo Metro.
”Miehet ottavat edelleen ohjat käsiin, kun on kyse seksistä, mutta ero on ehdottomasti kuroutumassa kiinni, kun naisista tulee seksuaalisesti voimaantuneempia ja avoimempia ilmaisemaan juuri sen, mitä haluavat makuuhuoneessa”, seksi- ja parisuhdeasiantuntija Jessica Leoni sanoo.
Leonin mukaan uskottomat naiset sen sijaan tekevät hieman todennäköisemin aloitteen seksiin ensimmäisen kerran kuin miehet.
”Mielestäni tämä johtuu siitä, että naisilla on yleensä salasuhteita, koska he ovat todella seksuaalisia ja haluavat kokea jännityksen, jonka jonku toisen kanssa rakasteleminen tarjoaa, kun taas monet miehet etsivät enemmän emotionaalista yhteyttä seksin lisäksi”, Leoni selittää.
Vihjailuja ja suoria ehdotuksia
Illicit Encountersin kyselyssä selvitettiin myös suosituimpia tapoja, joilla naiset ja miehet tekevät aloitteen seksiin. Leonin mukaan naiset ja miehet käyttävät erilaisia taktiikoita aloitteen tekemisessä.
”Miehet paljon todennäköisemmin ovat suorempia ja sanallisesti pyytävät seksiä, kun taas naiset käyttävät hienovaraisempia tapoja osoittaakseen olevansa ’sillä tuulella'”, asiantuntija kertoo.
Tämä näkyy kyselyn tuloksissakin: naisten suosituimmat tavat todella ovat vihjailevampia ja hienovaraisia, kuntaas miesten suosituimpien tapojen joukossa on suoria ilmaisuja vihjailevampien rinnalla.
Naisten suosituimmat tavat tehdä aloite seksiin:
- Pitkä, viipyilevä suudelma ja vihjaileva hymy
- Haluaisitko rakastella kanssani?
- Vihjailevien alusvaatteiden käyttö
- Seksikkään kuvan lähettäminen kumppanille
- Antaa käden hitaasti valua miehen keskivartalolle
- Riisuu vaatteet kumppanin edessä
- Menee sänkyyn alasti, kun tavallisesti käyttää yövaatteita
- Laittaa herätyskellon soimaan aamuseksiä varten
- Romanttinen ilta kotona
- Aamiainen sängyssä
Miesten suosituimmat tavat tehdä aloite seksiin:
- Tekisikö mieli pikapanoa?
- Kumppanin vartalon hyväily sängyssä
- Seksistä sopiminen rivolla viestillä aiemmin päivällä
- Romanttinen ilta kotona – aterian kanssa viiniä tai samppanjaa
- Kuiskaa ’Haluan sinua’ kumppanin korvaan
- Tekee kumppanille kylvyn
- Pitkä, viipyilevä suudelma
- Riisuu vaatteet kumppanin edessä
- Aamiainen sängyssä
- Leikkissää piiskaamista/läpsyttelyä
Metro muistuttaa, että tulokset on saatu pettämissivuston kyselyssä, johon on vastannut 2 000 ihmistä, joten tulokset eivät välttämättä edusta koko väestöä. Yllä listatut suosituimmat tavat voivat antaa viitteitä siitä, mistä kumppanisikin voisi pitää, mutta jos todella haluat tietää, mikä on kumppanisi kannalta paras tapa tehdä aloite seksiin sekä miten hän mieluiten tekee aloitteen, keskustele siitä hänen kanssaan.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen