Luonto, yötön yö ja salmiakki: 35 syytä, miksi Suomessa on ihana asua

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tässä on 35 syytä, miksi Suomessa on ihana asua.
Suositulla BuzzFeed-sivustolla Tabatha Leggett on julkaissut listan syistä, miksi ihmisten kannattaisi muuttaa välittömästi Suomeen. Koska juhlistamme Suomen itsenäisyyttä 6.päivä joulukuuta, nostimme esiin Leggettin listauksen ja poimimme sieltä 35 kohtaa.
Korvapuusteista yöttömiin öihin, tällaisilla syillä kotimaatamme mainostettiin:
1. Suomessa on vihreät, suuret metsät.
2. Suomessa on kaunista järvimaisemaa.
3. Kesäisin kaupunkien toreilla on lyömätön valikoima tuoreita syötäviä marjoista sieniin ja kasviksiin.
4. Kesällä mikään ei ole herkullisempaa kuin lautasellinen paistettuja muikkuja.
5. Saunominen, mikä kruunaa pitkäksi venyneen päivän.
6. Pieniä metsämansikoita voi löytää ulkona liikkuessaan.
7. Kesäisin Suomi on sienten ystävän paratiisi.
8. Suomalaisten juhannusperinteet kokkojen polttamisesta grillailuun.
9. Kesäisin yöt ovat valoisia ja osassa maata aurinko ei laske ollenkaan.
10. Talvella maisema muuttuu kauniin valkoiseksi lumen peittäessä puut, järvet, pellot ynnä muun.
11. Suomessa voi ihailla revontulia ja viettää yönsä iglumajoituksessa tai lumesta tehdyssä hotellissa.
12. Talvella mikään ei ole herkullisempaa kuin nuotiolla paistettu makkara.
13. Suomalaiset saavat herkutella muun muassa korvapuusteilla ja ne ovat BuzzFeedin listauksen mukaan parasta, mitä voi koskaan syödä.
14. Onttojen pääsiäismunien lisäksi suomalaiset syövät myös kananmunankuoren alta paljastuvia suklaamunia, joissa on täytettä.
15. Salmiakki.
16. Käännyit mihin suuntaan tahansa, luonto hurmaa kauneudellaan.
17. Naantalin Muumimaailma.
18. Helsingin Sibelius-monumentti on hämmästyttävä ja arkkitehtuuri on muutenkin upeaa.
19. Joulupukki asuu Suomessa.
20. Suomalaisten talviurheilulajit mäkihypstä jääkiekkoon tarjoavat jännitettävää.
21. Suomalaiset osaavat tanssia tangoa.
22. Suomessa voit ylittää pohjoisen napapiirin.
23. Hiihtäminen jäätyneen järven/meren/joen jäällä on vertaansa vailla, mutta yhtä hauskaa on päästä jäänmurtajan kyytiin.
24. Jäidenlähtö on upeaa seurattavaa.
25. Suomessa näkee poroja luonnossakin kuin myös hirviä ja karhuja.
26. Turun saaristo on naurettavan kaunis.
27. Suomessa järjestetään joka kesä suuret oopperafestivaalit.
28. Jos haluat olla yksin omissa ajatuksissa, voit mennä pilkkimään.
29. Jos haluat saada yliannostuksen söpöydestä, voi Suomessa käydä huskyajelulla.
30. Raskaana olevat äidit tai adoptioäidit saavat äitiyspakkauksen.
31. Suomessa kilpaillaan eukonkannossa MM-kilpailuja.
32. Suomalainen design on kaunista, kuten Alvar Aallon lasitavarat.
33. Koko kodin voi sisustaa Marimekko-tuotteilla.
34. Suomen metallimusiikin tarjonta on uskomaton.
35. Suomessa on runsaiden järvien lisäksi myös rannikkoa.
Löydät kaikki Leggettin listaamat syyt täältä.
Lähde: BuzzFeed
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä