Kysely: Joka viides nainen kiihottuu enemmän uusista kengistään kuin kumppanistaan
Nettikenkäkauppa selvitti kyselyllään naisten ajatuksia kengistä.
Naisille kengät eivät ole pelkästään jalkineet, joiden avulla pääsee paikasta toiseen. Nettikenkäkauppa Shoebuy.com:n tekemän yhdysvaltalaisnaisille tekemän kyselyn mukaan osa naisista innostuu uusista kengistään jopa enemmän kuin omista kumppaneistaan. Newserin mukaan kyselyyn vastanneista tuhannesta 35-44-vuotiaasta naisesta 20 prosenttia myönsi, että uudet kengät kiihottavat heitä enemmän kuin oma kumppani. Puolet vastaajista paljasti myös, että he tuomitsevat muita ihmisiä heidän kenkien perusteella. Kyselystä kävi ilmi, että yksi neljästä naisesta ei ota korkokenkiään pois jalasta, huolimatta siitä, kuinka paljon kipua kengät saattavat aiheuttaa. Kengät eivät Newserin mukaan lähde jalasta, vaikka kipua varten pitäisi ottaa särkylääkettäkin. Kyselyn mukaan lähes kolmannes naisista ostaa 4-7 paria kenkiä vuosittain. Tämä tarkoittaa Newserin mukaan sitä, että naiset ostavat kenkiä 500 paria elämänsä aikana. Kyselystä selvisi myös se, että monet naiset eivät myönnä, kuinka paljon ovat maksaneet kengistään, sillä puolet vastaajista kertoi tekevänsä näin. Lähde: NewserLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Erityisesti naisten suosima suihkutuote saa ihotautilääkäriltä kritiikkiä
- Vain perheen esikoinen ymmärtää nämä tilanteet täysin
- Hammaslääkäri nostaa esiin suositun hyvinvointitrendin riskit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Käytätkö sähköhammasharjaa? Tämä ällöttävä asia jää monelta huomaamatta