Koirat eivät halunneet luopua joulukuusesta – vaimo kuvasi hulvattoman videon miehensä ja koirien kuusitaistosta
Koirat koettivat parhaansa mukaan estää miestä heittämästä joulukuusen pois.
Grahamin perheen koirat olisivat luultavasti halunneet jatkaa vielä joulutunnelman parissa, sillä hittivideo osoittaa niiden kovasti laittaneen kampoihin perheen isän yrityksille heittää kuusi menemään. Bella Vistassa, Arkansasissa asuvan perheen luo oli tulossa vieraita, joten David Graham vei joulukuusen ulos. Takapihalle päästyään kahden lapsen isä joutui kuitenkin kuusitaistoon perheen koirien kanssa, kun ne tarrasivat kiinni joulukuusen toiseen päähän ja koettivat vetää sen pois Grahamin hallusta. Grahamin vaimo Erin huomasi tilanteen, otti kameran esiin ja kuvasi pihan huvittavat tapahtumat videolle, jonka hän jakoi Facebookissa ja Instagramissa. ”Pyysin miestäni heittämään vanhan joulukuusen menemään yrittäessä siivota ja huomasin sen kestävän todella kauan… sitten katsoin ulos ja näin tämän taiston olevan menossa”, Erin Graham kirjoitti videon yhteydessä. Videolla näkyy, miten kuusitaiston tuoksinassa David Graham menee nurin koettaessaan saada kuusen aidan yli samalla, kun koirat tekevät parhaansa estääksen häntä onnistumasta. Lopulta Graham onnistuu heittämään kuusen aidan yli ja toinen koirista nousee takajaloilleen aitaa vasten hetkeksi katsomaan, minne se kiva kuusi joutui. Voit katsoa videon alta ja jos se ei näy, löydät sen Facebookista tai Instagramista.Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen