Karhu nautiskeli kesäpäivästä porealtaassa – kylvyn jälkeen maistui margarita ja torkut
Kalifornialaisperheen poreallas päätyi mesikämmenen käyttöön ja sen rentouttava kylpyhetki ikuistui videolle.
Kuumana kesäpäivänä on ihana rentoutua ulkona hyvän juoman kera, mutta kalifornialaisen Mark Houghin kohdalla tällainen päivä sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun karhu ilmestyi hänen pihalleen. Mies ei ollut ehtinyt ottaa juuri kulaustakaan virkistävästä margaritastaan, kun hän kuuli oksien katkeavan ja lehtien kahisevan pihalla.
Associated Pressin (AP) mukaan Hough ensin ajatteli naapurinsa vain puuhastelevan jotain, mutta ännet vain vomistuivat.
”Nousin ylös, katsoin pensaikkoon ja kas kummaa, karhu oli siellä kiipeämässä aitani yli”, Hough kertoi AP:lle.
Karhun huomattuaan Hough toimi kuten luultavasti jokainen samassa tilanteessa: poistui pian sisätiloihin. Aidan yli kiivennyt mesikämmen sen sijaan tallusteli viilentymään pihalla olevaan porealtaaseen, jonka vettä ei oltu lämmitetty.
Hough kuvasi karhun puuhia videolle, joka on sittemmin noussut otsikoihin ympäri maailman. Videolla näkyy, miten nautiskelee vedessä olostaan.
”Se leikki ja piti hauskaa”, Hough sanoi.
AP:n mukaan karhu ei viihtynyt porealtaassa kauan, vain muutamia minuutteja. Tämän jälkeen se kömpi ylös ja pyöriskeli pihalla, kunnes löysi tiensä ulos jääneen margaritan luo, kaatoi sen ja latki juoman suuhunsa.
Noin tuntia myöhemmin Hough jutteli naapurinsa kanssa, kun hän kuuli lehtien varisevan maahan. Mies katsoi ylös ja näki karhun torkkuvan puussa.
”Se siis nautti margaritan, kävi porealtaassa ja nyt oli valmis tunnin torkuille”, Hough kertoi karhun päivän touhuista.
Houg sanoi karhun lopulta löntystelleen pois katua pitkin. Kohtaamisen jälkeen hän teki itselleen kaksi margaritaa korvatakseen sen, mikä päätyi karhun suuhun.
”Liioittelematta se oli mielenkiintoinen perjantai”, Hough totesi kesäkuun viimeisenä viikonloppuna tapahtuneesta kohtaamisesta.
Voit katsoa AP:n julkaiseman videon tapahtuneesta artikkelin yltä.
Lähde: Associated Press
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää