Ihmiset yrittävät pysyä eksän kanssa ystävinä seitsemästä eri syystä, väittää tutkimus

Eron jälkeen voi tuntua mahdottomalta pysyä ystävinä entisen kumppanin kanssa. Erositte kuitenkin hyvästä syystä, vai mitä?
Vaikka ystävyys eksän kanssa kuulostaa hullulta, moni meistä kuitenkin pyrkii siihen. Selitämme tätä itsellemme niin, ettemme tahdo menettää kyseistä ihmistä kokonaan, ja että on myös aikuismaista pitää välit kunnossa.
Usein ystävyydestä ei kuitenkaan tule mitään, ja me päädymme kysymään itseltämme, miksi edes yritimme.
Tutkimuksen mukaan on olemassa seitsemän syytä siihen, miksi pyrimme pysymään ystävinä entisten kumppaneidemme kanssa. Tutkimukseen osallistui 348 vapaaehtoista, joita pyydettiin pohtimaan mahdollisimman monta syytä siihen, miksi eksän kanssa pitäisi olla ystäviä.
Kaikkiaan osallistujat keksivät 153 syytä. Tämän jälkeen toiselta ryhmältä, josta jokainen oli käynyt läpi ainakin yhden eron, pyydettiin arvioimaan näiden 153 syyn tärkeys asteikolla 1 – 5.
Tältä listalta tutkijat pystyivät kokoamaan seitsemän pääsyytä siihen, miksi ihmiset haluavat pysyä eksänsä kanssa ystävinä:
1. Luotettavuus tai tunteellisuus – ”Meillä oli paljon hyviä hetkiä yhdessä”.
2. Käytännöllisyys – ”Hänellä on paljon rahaa” tai ”Voi jatkaa asumista hänen asunnossaan”.
3. Romanttisten tunteiden säilyminen – ”Minulla on yhä tunteita häntä kohtaan”.
4. Lapset tai yhteinen omaisuus – ”Olen raskaana” tai ”Meillä on yhteisiä lapsia” tai ”Omistamme yhdessä talon”.
5. Vähentynyt romanttinen vetovoima – ”Pidän hänestä yhä, en vain tunne seksuaalista vetoa häntä kohtaan”.
6. Sosiaalisista suhteista huolehtiminen – ”En halua tehdä asioista hankalia yhteisille ystävävillemme”.
7. Seksin mahdollisuus – ”En halua olla hänen kanssaan suhteessa, mutta jatkan mielellään seksin harrastamista hänen kanssaan”.
Miehet nojautuivat todennäköisemmin käytännöllisiin tai seksuaalisiin syihin kuin naiset, mutta yleisesti syyt riippuivat ihmisen persoonasta. Ekstrovertit halusivat todennäköisemmin pysyä eksän kanssa ystävinä seksin jatkumisen takia, kun taas enemmän negatiivisesti tuntevat ihmiset halusivat säilyttää ystävyyden tunteellisista syistä.
Tutkimus ei valitettavasti kerro sitä, onko ystävyys eksän kanssa hyvä vai huono idea.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä