Hyvästit krapulalle? Kehitteillä alkoholi, josta ei seuraa krapulaa

Kyseessä on synteettinen alkoholi, jonka juomisesta ei seuraisi krapulaa.
Lontoolaisen yliopiston professori on kertonut keksineensä synteettisen alkoholin, jonka avulla voisi saada samat tuntemukset kuin tavallista alkoholia juodessa, mutta ilman ikäviä sivuvaikutusia – toisin sanoen krapulalle voisi heittää hyvästit.
Imperial Collegen professori David Nutt kutsuu luomaansa juomaa alcosynthiksi ja sen ei pitäisi aiheuttaa krapulaoireita, kuten pahoinvointia, kuivaa suuta ja päänsärkyä. Glamourin mukaan Nutt on spekuloinut, että synteettinen alkoholi voisi korvata tavallisen alkoholin vuoteen 2050 mennessä.
”Se tulee olemaan viskin ja ginin rinnalla, sitä annostellaan drinkkiisi ja sitten saat mielihyvää ilman vahinkoa maksaasi ja sydämeesi”, Nutt on kertonut juomastaan.
Glamourin mukaan professori kehitti ja patentoi alcosynthin eri ainesosia tutkimalla aineita, jotka vaikuttavat aivoihin samalla tavoin kuin alkoholi, ja jäljitteli niitä ilman normaalin alkoholin mukana tulevia terveysriskejä.
”Tiedämme missä osassa aivoja alkoholin hyvät vaikutukset välittyävt ja voimme matkia niitä. Ja kun emme koske huonoihin alueisiin, ei meillä ole huonoja vaikutuksia”, Nutt selitti.
Nuttin mukaan hän ja hänen tutkimusryhmänsä ovat pystyneet myös rajoittamaan liiallisen alkoholin juomisen vaikutuksia, eli Glamourin mukaan juoja ei koskaan tuntisi oloaan liian humaltuneeksi.
Varmin tapa välttyä krapulalta on tietysti olla juomatta alkoholia, mutta Glamourin mukaan Nuttin keksintö on jännittävä kehitystulos. Alcosynth tarvitsisi kuitenkin useiden virallisten tahojen hyväksynnän ennen kuin se voi päätyä tarjolle tavallisen alkoholin rinnalle, joten Glamourin mukaan vielä ei kuitenkaan kannata innostua liikaa.
Miltä ajatus synteettisestä, krapulaa aiheuttamattomasta alkoholista kuulostaa? Kommentoi alla!
Lähde: Glamour
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja