Hurrikaani puhaltaa ja pimeä puoli kutsuu: Tässä ovat kesähitit mallia 2021, ennustaa Spotify
Kesään kuuluu olennaisena asiana kesähitit.
Musiikin suoratoistojätti Spotify on jälleen ennustanut, mitkä kappaleet raikuvat suomalaisten soittimista niin rannoilla, terasseilla kuin kotioloissa tänä kesänä. Ennustukset on tehty tarkastelemalla suomalaisten kuuntelutottumuksia.
Menoa ja meininkiä vuoden 2021 kesähiteistä ei ainakaan puutu. Kotimaisten biisien ennustuksissa ovat mukana muun muassa Erika Vikmanin ja Arttu Wiskarin esittämä tämän vuoden kesäkumikappale Tääl on niin kuuma, Nylon Beatin ysärihitti Satasen laina, joka on saanut uuden version 90’s FIN Cover Boyz & Girlzin käsittelyssä, sekä pimeydessä olevien bileiden soundtrack, Blind Channelin Dark Side.
Kansainvälisten biisien kesähittiennustusten joukossa on kaksi tämän vuoden Euroviisuista tuttua nimeä: viisut voittanut Måneskin sekä Kyprosta edustanut Elena Tsagrinou. Lisäksi kansainväliselläkin puolella on laitettu vanha hitti uuteen uskoon, kun Boney M:n vuoden 1978 diskohitti Rasputin on saanut päivitetyn version yhdessä Majesticin kanssa.
Alla Spotifyn ennustukset vuoden 2021 kesähiteiksi.
Kesän 2021 suosituimmat suomalaiset biisit
- Tinze, Lukas Leon, TUULI: Hurrikaani
- Erika Vikman, Arttu Wiskari: Tääl on niin kuuma
- Blind Channel: Dark Side
- 90’s FIN Cover Boyz & Girlz: Satasen laina
- SANNI: Pettäjä
- Portion Boys feat. Matti ja Teppo: Vauhti kiihtyy
Kesän 2021 suosituimmat kansainväliset biisit
- Måneskin: I WANNA BE YOUR SLAVE
- Bella Poarch: Build A Bitch
- Majestic, Boney M.: Rasputin
- DMNDS, Strange Fruits Music, Fallen Roses:
Calabria (feat. Lujavo & Nito-Onna) - Elena Tsagrinou: El Diablo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä