Historiallinen laki voimaan Islannissa: Miehille ei saa maksaa enemmän palkkaa kuin naisille

Islanti pyrkii kuromaan naisten ja miesten välisen palkkaeron kiinni vuoteen 2022 mennessä.
Tammikuun ensimmäinen päivä Islannissa tuli voimaan historiallinen laki, jonka myötä on laitonta maksaa miehille enemmän palkkaa kuin naisille, kertoo ELLE UK. Islanti on ensimmäinen maa, jossa tasa-arvoisesta palkasta on tehty tällainen laki.
Uuden lain myötä yli 25 työntekijän yrityksien on hankittava todistus, joka osoittaa heidän tasa-arvoisen palkkapolitiikkansa. Jos yritykset eivät noudata tätä lakia, he saavat maksettavaksi sakkoja.
”Laki on käytännössä mekanismi, jolla yritykset ja organisaatiot … arvioivat jokaisen tehtävänä olevan työn ja sitten he saavat todistuksen, kun vahvistavat prosessin, jos he maksavat miehille ja naisille saman verran”, Islannin naisten oikeuksien yhdistyksen Dagny Osk Aradottir Pind kertoi.
”Se on mekanismi, jolla varmistetaan naisten ja miesten saavan yhtäläistä palkkaa”, hän lisäsi.
ELLE UK:n mukaan Islannin parlamentin molemmat puolueet ovat tukeneet uutta lakia vahvasti. Parlamentissa lähes puolet lainsäätäjistä on naisia, mukaan luettuna uusi pääministeri Katrin Jakobsdottir.
Islannissa on aikomus saada sukupuolten välinen palkkaero kurottua kiinni kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Maailman talousfoorumin raporttien mukaan islantilaiset naiset tienasivat keskimäärin 14-18 prosenttia vähemmän vuonna 2016 kuin islantilaiset miehet.
Uudesta laista kerrottiin ensimmäisen kerran kansainvälisenä naistenpäivänä viime vuonna.
”Nyt on oikea aika tehdä jotain radikaalia tälle asialle. Tasa-arvoiset oikeudet ovat ihmisoikeus. Meidän täytyy varmistaa, että miehet ja naiset nauttivat yhtäläisista mahdollisuuksista työpaikalla. On meidän vastuu tehdä kaikkemme sen saavuttamiseksi”, silloinen Islannin sosiaali- ja tasa-arvoministeri Thorsteinn Viglundsson kommentoi viime vuonna – voit lukea lisää täällä.
Lähde: ELLE UK
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?