Hellyyttävä video: Pelastettu koira kokee sängyn mahtavuuden ensimmäistä kertaa

7-vuotias bullterrieri pursusi onnea päästyään tuntemaan sängyn pehmeyden.
Viime syksynä pelastettu bullterrieri Millie ei ole päässyt elämänsä ensimmäisten seitsemän vuoden aikana kokemaan samoja asioita kuin monet hyvissä kodeissa kasvaneet koirat. Huffington Postin mukaan paljoa koiran taustasta ei tiedetä, mutta koiran kunnon perusteella se oli muun muassa synnyttänyt paljon pentuja eikä se ollut saanut juuri eläinlääkärin hoitoa.
Bullterrieri tuotiin syyskuussa Pibbles and More Animal Rescue -järjestön hoteisiin, mistä Millie päätyi Jill Staffordin luo sijaiskotiin ja kaikki muuttui. Staffordin luona Millie on esimerkiksi saanut ensimmäisen luunsa järsittäväkseen.
”Millie ei tiennyt, mitä tehdä luun kanssa. Se nosti sen ylös ja laski alas luultavasti 20 kertaa ja sitten vain katsoi sitä”, sijaisemäntä sanoi Huffington Postille.
Staffordin yhden oman koiran näyttämän esimerkin avulla Millielle kuitenkin avautui, mitä luulla pitäisi tehdä. Staffordin kotona Millie on todennäköisesti saanut kokea myös ensimmäistä kertaa sängyn mahtavuuden:
Millie learns about beds. Hilarious
Julkaissut Jill Stafford 5. marraskuuta 2015
Stafford julkaisi yllä olevan videon Facebookissa ja Millien tarina lähti sen myötä kiertämään verkossa. Innolla sänkyyn tutustunut koira on nyt myös löytänyt sijaiskotia pysyvämmän kodin, sillä 7-vuotias bullterrieri on adoptoitu.
Voit katsoa lisää kuvia Milliestä täältä.
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä