Uusien ystävyyssuhteiden muodostaminen on mahdollista aikuisenakin.

Erilaiset muutokset omassa elämäntilanteessa muun muassa opiskelujen loppumisen, töiden perässä muuttamisen ja perheen perustamisen voivat johtaa siihen, että huomaa kaipaavansa lisää ystäviä. Aikuisiällä voi kuitenkin tuntua vaikealta muodostaa uusia, kestäviä ystävyyssuhteita, mutta se on onneksi mahdollista.

Tutkimuksissa on noussut esiin erilaisia tapoja, joista voi olla apua uusien ystävien saamiseksi aikuisena. Alla on Pure Wow -sivuston listaamat 5 esimerkkiä, jotka suomensimme.

Kuuntele osallistuen

Self-help-teosten tekijä Eric Barker on viitannut Journal of Experimental Social Psychology -journalissa julkaistuun tutkimukseen ja huomauttanut, että ollaksesi pidettävä, ei se välttämättä vaadi muuta kuin muiden kuuntelemista ja sitä, että pyydät heitä kertomaan lisää. Tutkijat Jack Zenger ja Joseph Folkman totesivat, että kuuntelemisessa on kyse muustakin kuin vain pään nyökyttelystä hiljaa.

”Päinvastoin, ihmiset mieltävät parhaimmiksi kuuntelijoiksi heidät, jotka aika ajoin kysyvät kysymyksiä, jotka edistävät havaintoja ja näkemystä”, he huomauttivat.

Pure Wow’n mukaan siis sen sijaan, että olisit vain kaikupohja, koeta olla kuin trampoliini: et vain tarjoa tukea, vaan annat myö takaisin energiaa ja korkeutta. Eli anna mennä ja keskeytä mahdollinen uusi ystävä, kunhan sanomasi osoittaa, että kuuntelit ja omaksuit, mitä hän sanoi ja inspiroiduit siitä.

Tukea antaessasi, ole tarkka

Olipa uuden ystävän huoli mitä tahansa, koeta välttää latteuksia ja ole tarkempi sanoissasi. Esimerkiksi jos hänellä on stressiä töihin valmistelemansa esityksen kanssa, älä sano ”Kyllä se siitä!” vaan esimerkiksi ”Vaikutat tehneen paljon taustatyötä aiheesta ja koska muistat esityksesi pääkohdat, olen varma, että se menee nappiin!” Tämä saa sinut vaikuttamaan läheisemmältä sekä samalla piristää uutta ystävääsi.

”Nämä eivät ole näyttävimpiä kehuja, mutta ne ovat maanläheisempiä”, totesi The Cutin Cari Romm viitatessaan Journal of Experimental Psychology: Human Perception and Performance -julkaisussa ilmestyneeseen tutkimukseen.

”Ne pohjatuvat faktoihin. Ne ovat rauhoittavia. Ja kun joku on jännityksen ja hermostuneisuudeen aallokossa, on helpotus voida tarttua johonkin”, hän lisäsi.

Paljasta liikaa, jos uskallat

Journal of Social and Clinical Psychology -journalissa julkaistu tutkimus vahvisti Pure Wow’n mukaan sen, minkä moni itsestään liian paljon paljastava vaistomaisesti tietää: pidämme enemmän uusista ystävistä, kun he ovat kuin avoin kirja.

”Oletat, että sinulle asioita paljastava pitää sinusta ja luottaa sinuun”, professori Susan Krauss Whitbourne selitti.

Tämä asioiden paljastaminen itsestään täytyy kuitenkin ajoittaa oikein: liian pian tehtynä syntyy riski, että uusi ystävä etääntyy ja liian myöhään tehtynä on riski siihen, että menettää mahdollisuuden syvemmän siteen muodostamiselle.

Panosta satunnaisiin tuttavuuksiin

Älä vaihda maisemaa niin nopeasti työpaikan vesipisteen äärelle kertyneen porukan keskustelun ääreltä tai syvenny puhelimeesi, kun puhelias tuttava koettaa jutella sinulle jonottaessasi kahvilassa.

”Vuorovaikutuksessa oleminen sellaistenkin henkilöiden kanssa, kehen meillä on heikot sosiaaliset siteet, on silläkin merkittävä vaikutus hyvinvointiin”, The Atlantic raportoi siteeraten Personality and Social Psychology Bulletin -journalissa julkaistua tutkimusta.

Ota yhteys vanhoihin tuttuihin

Pure Wow’n mukaan tämäkin tapa on peräisin The Atlanticista, kiitos Organization Sciencessa julkaistun tutkimuksen.

”Vanhojen sosiaalisten yhteyksien herättäminen henkiin voi olla erityisen palkitsevaa. Uudelleen toisensa löytäneet ystävät voivat nopeasti saada takaisin aiemmin rakennettua luottamusta ja samalla tarjota toisilleen jotain uutta, kun käyvät läpi asioita, joita on tapahtunut sillä välin, kun yhteydenpitoa ei ole ollut”, tutkimuksessa todettiin.

Ota siis yhteys vanhaan opiskelukaveriisi tai kämppikseen, entiseen työkaveriin tai tutuksi tulleeseen naapuriin ja kysy, mitä heille nykyisin kuuluu.

Lähde: Pure Wow

Kommentit

Kommenttia