Häiritseekö sinivalo parisuhdettasi? – näin käännät sitä teistä poispäin
Yksi raivostuttavampia asioita on se, kun keskustelu katkeaa äkillisesti puhelun tai ryhmäkeskusteluviestin takia. Näin käy usein puolison seurassa.
Vaikka sinivaloa sisältävistä älypuhelimista, kannettavista tietokoneista ja televisioista on tullut normaali ja tärkeä osa jokapäiväistä elämää, ei se tarkoita sitä, että niistä ei olisi haittaa, varsinkaan parisuhteessa. Teknologiasta on tullut tärkeää, mutta se häiritsee emotionaalisia yhteyksiä.
Sinivalo voi häiritä suhdetta monella tavalla
Sinivaloa heijastuu kasvoille esimerkiksi älypuhelimista ja tietokoneista. Monilla niin käy niin usein, että siitä on häiriötä parisuhteeseen, joka voi esiintyä kommunikoinnin ja jopa seksin puutteena.
Selkeitä merkkejä siitä, että sinivalo häiritsee parisuhdetta ovat se, että mielenkiintoiset keskustelut keskeytyvät sen takia usein tai tuntuu siltä, että puoliso on usein kovin poissaolevan tuntuinen. Se voi vähentää parin keskeisiä katsekontakteja ja olo voi tuntua parisuhteessakin yksinäiseltä, joka voi johtaa lopulta katkeruuteen ja riitoihin.
Liiallisella älylaitteen käytöllä voi olla ikäviä vaikutuksia myös terveyteen, jotka nekin voivat aiheuttaa parisuhteeseen vaikeuksia, esimerkiksi univelan takia. Liian runsas sinivalossa oleminen voi vaikuttaa kumppanin unirytmiin aiheuttaen jatkuvaa väsymystä ja uupumusta. Se voi vaikuttaa hänen kykyynsä rentoutua aiheuttaen samalla mielialan muutoksia, joten hän voi olla pahalla päällä, josta puoliso saa kärsiä.
Näin pari koittaa vähentää sinivalon käyttöä
Jos älylaitteiden ja muiden sinivaloa tuottavien laitteiden käyttö aiheuttaa selkeästi ongelmia parisuhteeseen, voi sille tehdä jotain. Digitaaliset laitteet on esimerkiksi hyvä pitää poissa makuuhuoneesta. Kotiin voidaan sopia jokin muukin alue, jossa ei saa käyttää matkapuhelinta.
Pari voi sopia myös välillä sellaisia aikoja, jolloin kumpikaan ei saa käyttää mitään älylaitetta. He voivat sen ajan tehdä yhdessä jotain mukavaa esimerkiksi kokata jotain hyvää ruokaa.
Sinivaloon liittyvistä ongelmista kannattaa keskustella kumppanin kanssa avoimesti ja rehellisesti.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin